keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Punajuuri-vuohenjuustokeitto


punajuurisosekeitto


Punajuuri-vuohenjuustokeitto on syksyn suosikkisoppa. Pirteän pinkki sosekeitto hurmaa niin värinsä kuin makunsa ja helppoutensakin puolesta. 

Punajuuri-vuohenjuustokeitto hurmaa niin makunsa kuin pirteän pinkin värinsäkin puolesta. Punajuuri ja vuohenjuusto muodostavat verrattoman makuparin, että sillä on vaikea, oikeastaan mahdoton mennä vikaan. Pientä lisätwistiä keittoon tuo joukkoon soseutettava omena sekä päälle paahdettavat cashewpähkinät.

Rakastan tällaisia helppoja ja yksinkertaisia ruokia, joiden eteen ei tarvitse tehdä juuri muuta kuin pilkkoa ainekset kattilaan, keitellä tovi ja kas, ruoka onkin jo valmista. Kun kaveriksi paahtaa pari viipaletta ruisleipää, ruokkii kattilallisella keittoa isommankin seurueen. Täydellistä!

Psssst! Etsitkö lisää vuohenjuuston säväyttämiä sosekeittoja? Kurkkaa blogin arkistosta myös maailman parhaan tomaatti-vuohejuustokeiton ohje.


Punajuuri-vuohenjuustokeitto - ohje


800 g punajuuria (noin 4 kpl)
1 omena
1 keskikokoinen sipuli
3 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
6 dl kasvilientä
1 prk (140 g) pehmeää vuohenjuustoa
2 rkl tummaa balsamicoa
mustapippuria maun mukaan
(suolaa tarvittaessa)

Päälle:
paahdettuja cashewpähkinöitä
silmusalaattia

  1. Kuori ja kuutioi punajuuret ja omena. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet.
  2. Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää omena- ja punajuurikuutiot. Paista vielä hetki.
  3. Lisää kasvisliemi ja keitä kannen alla noin 30 min, kunnes punajuuret ovat pehmenneet.
  4. Lisää vuohenjuusto ja balsamico. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää tarvittaessa suolaa ja kuumenna. Tarjoa cashewpähkinöiden ja silmusalaatin tai yrttien kera.

lauantai 2. joulukuuta 2017

Marokkolainen porkkanasalaatti

porkkana-papusalaatti
Marokkolainen porkkanasalaatti on lämpimän mausteinen ja ruokaisa talvisalaatti, jota kelpaa tarjota vaativammallekin herkkusuulle.

Marokkolainen porkkanasalaatti on ruoka, jota on tullut tehtyä jo useamman kerran tänä syksynä ja onpa se saanut hyväksyviä kommentteja myös melkoisen vaativilta makutuomareilta. Selvää siis on, että nyt ollaan varsin ihanien asioiden äärellä.

Salaatissa hurmaa marokkolainen Ras el hanout -mausteseos sekä pirteänä pirskahtelevat granaattiomenan siemenet. Jogurttipohjainen tahinikastike sitoo ainekset yhteen ja käärii makunystyrät onnesta sykkyrälle.

Mahtavan maun ja varsin näyttävän ulkonäkönsä lisäksi tässä salaatissa ilahduttaa moni muukin asia. Marokkolainen porkkanasalaatti on helppo, edullinen, ruokaisa ja vieläpä täysin vegaaninen. Lämpimän mausteisen makumaailmansa puolesta tätä kelpaisi tarjota myös joulupöydässä, mikäli perinteisten jouluruokien rinnalle kaipaa jotain astetta eksoottisempaa. Ras el hanout -mausteseosta ei välttämättä löydy lähi-alepastasi, mutta vähän isommasta marketista ihan varmasti. 

Psssst! Etsitkö lisää ruokaisia ja isommakin nälän taltuttavia salaatteja? Kurkkaa blogin arkistosta myös 6 x ruokaisa salaatti.


porkkana-papusalaatti




Marokkolainen porkkanasalaatti ja tahini-jogurttikastike - ohje

Marokkolainen porkkanasalaatti

4 porkkanaa
1 rkl Ras el hanout -mausteseosta
2 rkl oliiviöljyä
 ripaus suolaa

1 tlk (240 g) suuria valkoisia papuja
1 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa

1 dl neljän viljan ateriajyviä (Myllyn paras)
vettä keittämiseen
suolaa keitinveteen

1/2-1 granaattiomenan siemenet
1 ruukku korianteria
1 dl taateleita hienonnettuna
reilu kourallinen (tai kaksikin) paahdettuja ja suolattuja manteleita

Lisäksi:

tahini-jogurttikastiketta (ohje alla)

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Kuori ja viipaloi porkkanat noin 1/2 cm paksuisiksi viipaleiksi. Lisää kasvisten joukkoon oliiviöljy ja mausteet. Sekoita niin, että mausteet sekoittuvat tasaisesti. Kaada kasvikset leivinpaperilla vuoratun uuninpellin päälle. Paahda uunissa noin 20 minuuttia, kunnes porkkanat ovat pehmenneet.
  3. Huuhtele ja valuta pavut siivilässä. Sekoita joukkoon oliiviöljy ja suola. Paahda papuja uunissa noin 5-10  minuuttia.
  4. Keitä ateriajyvät pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Siirrä sivuun jäähtymään.
  5. Irrota siemenet granaattiomenasta, hienonna korianteri ja taatelit, rouhi manteleita hieman.
  6. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarjoa salaatti hieman jäähtyneenä tahini-jogurttikastikkeen kera.

Tahini-jogurttikastike

150 g kaurapohjaista jogurttia
2 rkl tahinia
1-2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
(1 valkosipulinkynsi)

  1. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Mausta halutessasi valkosipulinkynnellä.
  2. Tarjoa marokkolaisen porkkanasalaatin kastikkeena.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...