lauantai 24. helmikuuta 2018

Uunikaurapuuro

kaurasuurimopuuro

Paras uunikaurapuuro syntyy kokonaisista kaurasuurimoista hissukseen hauduttamalla.

Uunikaurapuuro on suosikkipuuroni jo vuosien takaa. Se haudutetaan hissukseen kokonaisista kaurasuurimoista. Kaurasuurimot, joita myös ryyneiksi kutsutaan, ovat pulleita ja litistämättömiä jyviä, joiden kypsyminen vie aikansa, mutta lopputulos on kaiken odottelun arvoinen.

Vaikkei uunikaurapuuro ole mitään pikaruokaa, on se siitä huolimatta varsin vaivaton valmistettava. Ainekset mitataan vuokaan ja uuni hoitaa kaikki työt. Melko iisiä, eikö?

Kerralla valmistuu isompikin satsi, ja puuro maistuu mainioilta myös seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä. Usein hauduttelenkin kaurapuuron valmiiksi jo edellisenä iltana, aamulla tarvitsee vain lisätä päälle mieluisat lisukkeet.

Nesteeksi uunikaurapuuroon voit valita maun mukaan joko tavallista lehmänmaitoa tai itselle mieluisinta kasvijuomaa, kuten manteli-, cashew- tai kaurajuomaa. Todellinen luksuskaurapuuro valmistuu, kun lisäät uunivuoan pohjalle muutaman voinokareen.

Kaurasuurimoita löytyy ainakin suurimpien markettien valikoimasta sekä Stockmannilta ja Ruohonjuuresta. Myös gluteenittomana!

Jos kaipaat kaurapuuroosi enemmän vaihtelua, kurkkaa blogin arkistoista nämä huippuhyvät uunipuuro-ohjeet:

kaurasuurimopuuro

Uunikaurapuuro - ohje


1 l haluamaasi kasvijuomaa (tai maitoa)
2-3 dl kaurasuurimoita
1 tl suolaa
(nokare voita vuoan voiteluun ja pohjalle)

  1. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.
  2. Mittaa neste sekä suurimot syvään uunivuokaan.  
  3. Hauduta uunissa vähintään kaksi tuntia. Sekoita pari kertaa kypsennyksen aikana. Lisää suola lopuksi, sekoita ja anna hautua uunissa vielä hetki.
Vinkki: Suurimoiden määrä ja haudutusaika riippuvat siitä kuinka paksua puuroa haluat. 
Puuro paksunee vielä hieman jäähtyessään.

Vinkkivinkki: Uunipuuron luksusversio syntyy näin: Lisää uunivuoan pohjalle nokare voita ja nosta vuoka uuniin, kunnes lämpötila on 150 astetta. Lisää sitten neste sekä suurimot ja hauduta pari tuntia.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Hernesosekeitto


hernesosekeitto kookoksella


Hernesosekeitto sopii laskiaiseen. Perinteisen hernerokan sijaan kannattaa vaihteeksi kokeilla tätä mainiota pakasteherneistä valmistettua versiota. 

Hernesosekeitto saa itämaisen twistin wasabitahnasta ja tölkillisestä kookosmaitoa. Kyseessä on todellinen pikaruokien pikaruoka, sillä aikaa hernesosekeiton valmistukseen kuluu vaivainen vartti.

Kuullotetun sipulisilpun seuraksi kattilaan kumotaan pakasteherneitä sekä kasvislientä ja kookosmaitoa. Kun hernesosekeitto on hetken porissut, se ajetaan soseeksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Tujaus wasabitahnaa tuo asianmukaista potkua muutoin varsin lempeän makuiseen soppaan.

Viime silaus syntyy yrteistä. Saksi hernesosekeiton päälle tuoretta korianteria ja tarjoa keitto uunituoreiden, rapeakuoristen siemensämpylöiden kera.

VINKKI: Kokeile keiton maustamiseen wasabin sijaan myös inkivääriä.

hernesosekeitto kookoksella

Hernesosekeitto - ohje


1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
öljyä paistamiseen
3 ps (600 g) pakasteherneitä
3 dl kasvislientä
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
1 1/2 tl (tai maun mukaan) wasabitahnaa
suolaa ja pippuria maun mukaan

Päälle:

tuoretta korianteria

  1. Kuori ja hienonna sipulit.
  2. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää kasvisliemi, herneet ja kookosmaito ja keitä noin 10 minuuttia.
  3. Lisää mausteet ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää mausteita maun mukaan. Kuumenna hernesosekeitto lopuksi.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Vegaaninen pullataikina ja vinkit onnistumiseen


vegaaninen pulla

Vegaaninen pullataikina on ihan yhtä herkullista ja helppotekoista kuin perinteinenkin pulla. Näillä vinkeillä onnistut! 

1. Valitse nesteeksi kasvimaitojuoma 


Vegaanisen pullataikinan nesteeksi kannattaa valita kasvimaitojuoma, kuten kaura- tai mantelimaito. Hiivan toiminnan kannalta tärkeintä on, että neste on oikean lämpöistä. Jos käytät tuorehiivaa, liota se kädenlämpöiseen eli 37-asteiseen nesteeseen. Kuivahiiva puolestaan lisätään taikinaan jauhoihin sekoitettuna. Se tarvitsee hieman lämpimämpää, noin 42-asteista nestettä. Ole tarkkana! Liian kuuma neste tappaa hiivan, kylmässä taikina kyllä kohoaa, mutta huomattavasti hitaammin.


2. Valitse leivontaan puolikarkeita vehnäjauhoja


Puolikarkeissa vehnäjauhoissa on enemmän sitkon muodostumiseen tarvittavaa gluteenia. Sitko on hyvän pullataikinan perusta. Lisää jauhoja vähitellen taikinaa tunnustellen ja uskalla jättää taikina riittävän pehmeäksi. Pehmeästä taikinasta syntyvät ne kaikkein mehevimmät pullat. Kovasta taikinasta saat muotoiltua kauniin näköisiä pullia, mutta lopputulos on kuiva. Jauhoja voi lisätä myös leivinalustalle, jos taikina on liian pehmeää ja tarttuvaa muotoiltavaksi. 


3. Vaivaa riittävästi


Hyvä sitko tarvitsee paitsi oikeanlaisia jauhoja myös riittävää vaivaamista. Pelkkä ainesten sekoittaminen ei siis riitä. Taikina on valmista, kun se tuntuu kimmoisalta, antaa puristaessa hieman periksi ja irtoaa käsistä sekä kulhon pohjasta helposti.

4. Valitse rasvaksi kasvimargariinia tai rypsiöljyä 


Rasva tekee pullataikinasta pehmeää ja kuohkeaa. Käytä vegaanisen pullan leivontaan neutraalin makuista öljyä, kuten rypsiöljyä tai maidotonta margariinia. Rasva lisätään taikinaan viimeiseksi, aina pehmeänä ja huoneenlämpöisenä ja vaivataan, kunnes se on imeytynyt taikinaan. Jos sulatat margariinin, jäähdytä se kädenlämpöiseksi. Rypsiöljy kannattaa nostaa jääkaapista ajoissa pöydälle lämpenemään. 

5. Pullataikina ei kaipaa kananmunaa


Kananmunan tehtävä on parantaa taikinan käsittely- ja nostatuskestävyyttä, mutta samalla se myös kovettaa taikinaa. Ilman kananmunaa leivottu pulla on itse asiassa pehmeämpää ja se säilyy tuoreena pidempään kuin kananmunaa sisältävä pulla.

6. Kohota pullataikina kahteen kertaan


Alustettu taikina kohotetaan liinan alla kaksinkertaiseksi, minkä jälkeen se kumotaan leivinalustalle ja siitä vaivataan ilmakuplat pois. Sitten taikina leivotaan pulliksi, kohotetaan vielä toiseen kertaan ja paistetaan vasta sitten. Sopiva kohotuspaikka on lämmin ja vedoton, ei kuitenkaan liian kuuma. Taikinakulhon tai uuninpellin voi asettaa esimerkiksi lämpimällä vedellä täytettyyn tiskialtaaseen tai sen päälle.

7. Voitele pullat halutessasi 


Vegaaniset pullat voi voidella esimerkiksi soijavanukkaalla. Se antaa pullille kauniin kiiltävän ja ruskean pinnan ja auttaa kiinnittämään esimerkiksi raesokerin paremmin paikalleen. Pullat voi paistaa myös ilman voitelua 225-asteessa niiden koosta riippuen 8-12 minuuttia. 


Psssst! Perinteisten pullien sijaan voit leipoa taikinasta myös korvapuusteja tai vaikka laskiaispullia. Näissä pullissa keskelle on painettu nokare margariinia ja päälle on ripoteltu vielä kanelia sekä hienosokeria. Kurkkaa myös Hannan sopan vegaaniset ja gluteenittomat banoffee-laskiaispullat sekä Ruokakonttuurin vegaanisten korvapuustien ohje. NAM!


vegaaninen pulla Vegaaninen pullataikina - ohje


2 1/2 dl kasvimaitojuomaa (esim. kaura- tai mantelimaito)
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa tai 25 g tuorehiivaa
6-8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
3/4 dl rypsiöljyä tai 75 g maidotonta margariinia

Voiteluun:

soijajogurttia tai -vanukasta

  1. Lämmitä neste 42-asteiseksi. Sekoita nesteeseen sokeri, kardemumma ja suola.
  2. Sekoita kuivahiiva noin neljään desilitraan jauhoja ja lisää ne nesteen joukkoon. Sekoita. Jos käytät tuorehiivaa, liota se 37-asteiseen nesteeseen ja lisää muut aineet vasta sitten. Lisää jauhoja pienissä erissä taikinaa vaivaten. Lisää rasva.
  3. Jatka vaivaamista ainakin 5-10 minuuttia ja lisää jauhoja tarvittaessa, kunnes taikina tuntuu kimmoisalta ja irtoaa hyvin käsistä sekä kulhon pohjasta.
  4. Peitä taikinakulho liinalla ja aseta se lämpimään ja vedottomaan paikkaan kohoamaan. Kohota kaksinkertaiseksi.
  5. Kumoa taikina kulhosta jauhotetulle leivinalustalle ja vaivaa ilmakuplat pois. Muotoile taikinasta kaksi tankoa ja jaa ne noin 6 osaan. Pyörittele taikina pulliksi.
  6. Aseta pullat leivinpaperilla vuorattujen uuninpeltien päälle, peitä liinalla ja kohota lämpimässä vielä noin 15 minuuttia.
  7. Kuumenna uuni 225-asteeseen. Jos käytät kiertoilmaa, laske lämpöä 205-asteeseen. 
  8. Voitele pullat halutessasi ja paista koosta riippuen noin 8-12 minuuttia. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...