torstai 30. toukokuuta 2019

Varhaiskaali-nuudelisalaatti


salaatti varhaiskaalista, nuudeleista, härkiksestä ja aasialaisista mausteista



Varhaiskaali-nuudelisalaatti on alkukesän suosikkiruoka. Yhtä aikaa rapea, raikas ja ruokaisa salaatti hurmaa vaativammankin herkkusuun.

Varmasti lähes jokaisessa perheessä on ainakin yksi ruoka, jota tehdään silloin, kun ei kummempiin nokkeluuksiin taivu. Meillä se on nuudelisalaatti. Tosin tämä varhaiskaalilla mehevöitetty nuudelisalaatti on sen verran herkullinen, että sitä on joka tapauksessa tehtävä aina, kun ensimmäiset mehevät kaalinpäät ilmestyvät kauppojen heviosastoille.

Varhaiskaali-nuudelisalaatti on alkukesän suosikkiruokani, joka kootaan kasaan varhaiskaalista, nuudeleista, pannulla makoisaksi paistetusta härkiksestä sekä herneistä. Korianteri tuo salaattiin raikkautta, Aasian suuntaan nojaava kastike makua ja mehevyyttä.

Psssst! Nuudelisalaatit ovat lemppareita. Kurkkaa blogin arkistosta myös:



Varhaiskaali-nuudelisalaatti - ohje



Nuudelisalaattiin:


1/2 pienehköstä varhaiskaalista ohueksi suikaloituna
2 pienehköä porkkanaa karkeaksi raastettuna
1 ps (200 g) herneitä
2 kerää (noin 100 g) (täysjyvävehnä) nuudeleita
1 punainen keskivahva chili viipaloituna (poista siemenet ja valkoinen keskisuoni, jos haluat miedomman maun)
1 ruukku tuoreta korianteria hienonnettuna
kourallinen paahdettuja ja suolattuja maapähkinöitä

Härkis:

1 pkt (250 g) härkistä
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl seesamiöljyä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
1 rkl tummaa siirappia

Kastike:

1 rkl seesamiöljyä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl kalakastiketta (tarvittaessa vegaanista)
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
1 rkl tummaa siirappia

  1. Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele kylmällä vedellä, valuta ja siirrä syrjään odottamaan.
  2. Sekoita härkiksen marinadiainekset keskenään.
  3. Kuumenna paistinpannu. Lisää härkis ja sekoita joukkoon marinadi. Paista muutama minuutti. Siirrä sivuun jäähtymään.
  4. Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään kulhossa.
  5. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja lisää se lopuksi varhaiskaali-nuudelisalaatin joukkoon.

tiistai 28. toukokuuta 2019

Paahdettu paprikakeitto


paprikakeitto






Paahdettu paprikakeitto on herkullinen kasvissosekeitto, josta sekaan surautettu maapähkinävoi tekee pehmeän täyteläisen.

Paahdettu paprikakeitto on yksi tämän hetken suosikkiruoistani. Paprikoiden paahtamista lukuunottamatta keitto on helppo ja nopea valmistaa.

Paprikat ovat parhaimmillaan, kun ne malttaa paahtaa uunissa reilusti mustiksi. Paahtuneet paprikat tuovat ruokaan paitsi herkullista makua, mutta myös kuoret irtoavat helpoiten mustiksi hiiltyneistä paprikoista. Sulje kasvikset heti uunista oton jälkeen toviksi muovipussiin tai anna niiden levähtää vaikka folion alla, niin kuori irtoaa näppärästi vetämällä.

Samalla uunin lämmityksellä paahtuvat myös valkosipulinkynnet. Viisi kynttä ei ole lainkaan liikaa, sillä kuorineen paahdetut valkosipulinkynnet ovat niin herkullisia, että niitä söisi mielellään vaikka sellaisenaan. Maapähkinävoi tekee keitosta täyteläisen ilman ylimääräisiä kermalisäyksiä.

Paahdettu paprikakeitto surautetaan lopuksi tasaiseksi sauvasekoittilella tai vaikkapa tehosekoittimessa. Harissan määrällä keiton makua voi säädellä tulisesta miedompaan. Muutoinkin mausteiden määrät ovat tässä ohjeessa vain suuntaa antavia. Sopiva suolan, sokerin ja hapon tasapaino löytyy vain ahkerasti maistelemalla.

Jos "vegaaninen" ei ole välttämätön vaade, murustele valmiin annoksen päälle fetajuustoa. Makeiksi paahtuneet paprikat ja suolainen juusto ovat kerrassaan koukuttavia yhdessä.


paprikakeitto




Paahdettu paprikakeitto - ohje


3 paprikaa
5 valkosipulinkynttä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1/2 dl maapähkinävoita
1 tl savupaprikajauhetta
1 rkl harissa-tahnaa (tai maun mukaan)
1 rkl tummaa siirappia (tai muuta mieleistäsi makeutusta)
1 rkl punaviinietikkaa
1/2-1 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
tilkka vettä

Lisäksi halutessasi:
fetajuustoa
  1. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Vuoraa uuninpelti foliolla.
  2. Puolita paprikat, poista siemenkodat. Aseta paprikanpuolikkaat pellille folion päälle leikkuupinta alaspäin. Lisää valkosipulinkynnet paprikoiden viereen kokonaisina ja kuorimatta. Paahda noin 10 minuuttia, kunnes valkosipulinkynnet ovat pehmenneet. Poimi valkosipulit pois ja paahda paprikoita vielä noin 15 minuuttia, kunnes kuori on reilusti mustunut. Nosta paprikat uunista ja sulje ne hetkeksi muovipussiin.
  3. Irrota paprikoista kuori. Aivan kaikkea kuorta ei tarvitse irrottaa. Kuori myös paahtuneet valkosipulinkynnet.
  4. Laita paprikat, valkosipulinkynnet, maapähkinävoi, tomaattimurska ja mausteet kattilaan. Surauta ainekset soseeksi sauvasekoittimella ja lisää vettä sen verran, että koostumus on mieleisesi. Kuumenna. 
  5. Murustele halutessasi keiton päälle fetajuustoa.

lauantai 25. toukokuuta 2019

Pastasalaatti pestokastikkeella

pastasalaatti


Pastasalaatti silataan herkuksi itse tehdyllä pestokastikkeella. Pestopastasalaatin ohje kannattaa ottaa haltuun, se pelastaa ruokapulman tilanteessa kuin tilanteessa.

Pastasalaatti sekoitetaan pestossa pyöräytetystä pastasta, mustapavuista, aurinkokuivatuista tomaateista sekä rucolasta ja kirsikkatomaateista. Tämä pastasalaatti kiilasi heittämällä suosikkisalaattieni joukkoon.

Lue myös: Ruokaisa salaatti x 6

Ruokaisa pastasalaatti on todellinen moniottelija


Pestossa pyöräytetetyn pastasalaatin ansioihin on luettava paitsi maku, myös sen monipuolisuus. Ruokaisa pastasalaatti ihastuttaa kevään juhlien buffetpöydässä, mutta yhtä hyvin sen voi pakata rasiaan ja napata mukaan piknikille tai lounasevääksi. Pastapohjaiset salaatit eivät nimittäin hätkähdä, vaikka odottelisivat hetken syöjäänsä. Itse asiassa niiden maku vain paranee hetken tekeydyttyään.

Ruokaisa pastasalaatti pelastaa myös kiukkunälältä. Tarvittaessa sen voi koota nopeastikin vaihtamalla itse tehdyn peston kaupan valmiiseen. Hyvää niinkin!

Tämä pestopastasalaatti on vegaaninen, ja gluteenittomaan ruokavalioon se taipuu korvaamalla täysjyväpasta gluteenittomalla vaihtoehdolla. Itse tehdyn vegaanisen pestokastikkeen ohjeen löydät täältä.

Pssst! Mikäli "vegaaninen" ei ole välttämätön vaade, voit kruunata salaatin fetajuustolla. Muutama fetamuru tekee tästä pastasalaatista vielä vähän makoisampaa.



Pastasalaatti - ohje


4 dl täysjyväpastaa (raakaa)
vettä keittämiseen
suolaa keitinveteen
noin 1 dl pestokastiketta (valmista tai itse tehtyä)
1 tlk (230 g) mustapapuja
100 g herneitä
2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaloituna
1 rs (250 g) kirsikkatomaatteja
reilu kourallinen rucolaa
(100 g fetajuustoa)

  1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele ja valuta siivilässä. Siirrä kulhoon odottamaan.
  2. Surauta pesto. Poimi ohje täältä tai käytä kaupan valmista. Sekoita pesto pastan joukkoon.
  3. Huuhtele ja valuta mustapavut. Puolita kirsikkatomaatit, suikaloi aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita kaikki ainekset sekaisin. Murustele halutessasi joukkoon myös fetajuustoa.

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Vegaaninen pesto

pesto

Vegaaninen pesto viimeistelee niin pastat kuin monet muutkin herkut. Itse tehty vihreä pesto tekee vähän kaikesta astetta parempaa.


Pesto - italialainen klassikko


Pesto on alkujaan Pohjois-Italian Genovasta kotoisin oleva yrttikastike. Tunnetuin pesto lienee yrttinen pesto genovese. Klassikkokastike on aina sekoittajansa näköinen, mutta tuoreet yrtit, oliiviöljy sekä pähkinät tai siemenet kuuluvat sen perusraaka-aineisiin.

Perinteisesti pesto jauhetaan huhmareessa, mutta ajan säästämiseksi moni pyöräyttää kastikkeen tehosekoittimessa. Peston ainekset voi hienontaa myös veitsellä. Huhmareessa jauhetun tai veitsellä valmistetun peston rakenne on tehosekoittimessa valmistettua karkearakenteisempaa ja siksi sen eri komponentit maistuvat voimakkaammin.

pestopastasalaatti


Uutta jujua pestoon


Pestoon saa uutta makua vaihtamalla basilika muihin yrtteihin, lisäämällä joukkoon sitruunamehua tai surauttamalla sekaan erilaisia siemeniä tai pähkinöitä, jotka pannulla paahdettuna antavat kastikkeeseen enemmän syvyyttä. Oliiviöljyn määrällä puolestaan voi säädellä peston koostumusta tahnamaisesta juoksevaan.

Tässä ohje vegaaniseen pestoon, jossa pinjansiemenet on korvattu paahdetuilla cashewpähkinöillä ja parmesaanijuusto ravintohiivahiutaleilla. Tiraus sitruunamehua tuo pestoon raikkautta, mutta sen voi mainiosti jättää myös pois.

Pesto säilyy jääkaapissa noin viikon, mutta katoaa kuitenkin yleensä nopeasti parempiin suihin.

Psssst! Kurkkaa blogin arkistosta myös pastasalaatti pestokastikkeella sekä korianteripestopastan ohje.

korianteripestopasta

Vegaaninen pesto - ohje


1 ruukku basilikaa
1/2-1 dl cashewpähkinöitä
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl ravintohiivahiutaleita (ei välttämätön)
reilu ripaus suolaa
1-2 rkl sitruunamehua (ei välttämätön)
noin 1 dl laadukasta neitsytoliiviöljyä

  1. Paahda cashewpähkinät kuivalla pannulla. Siirrä syrjään ja anna jäähtyä.
  2. Surauta kaikki ainekset öljyä lukuun ottamatta tehosekoittimessa tai sauvasekoittimen monitoimiosassa sekaisin. Lisää öljyä vähitellen, kunnes koostumus on mieleisesi.
  3. Tarkista maku.
  4. Tarjoa vegaaninen pesto esimerkiksi pastakastikkeena tai leivän levitteenä.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Vegaaninen pollo limonello

pollo limonello


Vegaaninen Pollo limonello on koukuttavan hyvä pastaruoka, joka pelastaa kiireisen arjen ja ilahduttaa myös viikonloppuaterialla.

Pollo limonello on ruoka, johon olen jäänyt totaalisesti koukkuun. Vegaaninen pollo limonello on ruoka, jota meillä on syöty lähestulkoon kaksi viikkoa putkeen.

Lue myös: Nopea arkiruoka - kermainen seitanmakkapasta

Pollo limonello - punavuorelainen klassikko


Kun joitakin vuosia sitten asuin vielä Punavuoressa, yksi suosikkiravintoloistani oli Uudenmaankadulla sijaitseva Ysibaari. Sen ruoka oli verratonta, maukasta ja maittavaa, mutta palvelussa oli petrattavaa. Usein tiskin takana seisoi murahtelevaa ja töykeää sakkia. Ehkäpä se kuului paikan luonteeseen. Ravintola oli lähes aina viimeistä kadunvarren terassipaikkaa myöten täynnä.

Ysibaarin klassikkoannos oli (ja lienee edelleen) kermainen pasta Pollo limonello eli kanaa sitruunaisessa jogurttikastikkeessa. Se on ruoka, jonka ohjeeseen olen kuluneen kuukauden aikana törmännyt kerran jos toisenkin.

Kastikkeessa sen salaisuus


Pakkohan tuota klassikkopastaa oli itsekin tehdä. Pollo limonello ei tietenkään ole "pollo" ilman broileria, mutta mielestäni ruoan juju piilee inkiväärin, kurkuman ja sitruunan maustamassa kermaisessa kastikkeessa.

Vegaanisessa versiossa vaihdoinkin broilerin Hälsans Kökin soijapohjaisiin fileesuikaleisiin ja kerman sekä jogurtin kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin. Muutoin seurasin alkuperäistä ohjetta varsin tarkasti. Voit olla luova ja tehdä pastan myös esimerkiksi tofusta, kuten Chocochilin Elina tekin tai kokeilla proteiininlähteenä vaikkapa nyhtökauraa.

Psssst! Pari sanaa vielä Hälsans Kökin fileepaloista. Olen varsin nirso erilaisiin lihaa matkiviin (soijapohjaisiin) valmisteisiin, mutta pakasteesta löytyviin Hälsans Kökin fileesuikaleisiin olen to-del-la ihastunut. Niiden maku on mainio ja murea rakenne muistuttaa erehdyttävästi broileria. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan lämmin suositus!



Vegaaninen pollo limonello - ohje


1 pkt Hälsans Kök fileesuikaleita
öljyä paistamiseen
1/4 -1/2 tl cayennepippuria (maun mukaan)
1 tlk (2-2 1/2 dl) kaurakermaa
1 rkl kasvisfondia (tai noin 1 tl suolaa)
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1/2 tl jauhettua kurkumaa
1 rkl tummaa siirappia
2 rkl sitruunamehua
1 prk (150 g) paksua kauragurttia
rouhaisu mustapippuria
lehtipersiljaa tai korianteria

Lisäksi:
keitettyä (täysjyvä)pastaa

  1. Kuumenna öljy pannulla ja paista soijafileepaloja viitisen minuuttia. Mausta ripauksella cayennepippuria
  2. Lisää kaurakerma, raastettu inkivääri, kasvisfondi, hienonnetut valkosipulinkynnet ja kurkuma. Anna hautua pari minuuttia. Lisää sitruunamehu, kauragurtti ja siirappi. Kuumenna. Mausta maun mukaan mustapippurilla.
  3. Sekoita keitetty täysjyväpasta kastikkeen joukkoon. Viimeistele pollo limonello hienonnetulla lehtipersiljalla.

tiistai 14. toukokuuta 2019

Nopea perunapaistos

perunapaistos


Nopea perunapaistos on edullinen arkiruoka, johon voi mainiosti upottaa tähteelle jääneet keitinperunat.

Meillä on viime aikoina syöty yllättävän paljon perunoita. Ainakin siihen nähden, etteivät potut lukeudu omien lemppariruokieni listalle. Varhaisperunat ovat tietenkin kokonaan toinen juttu.

Mies sen sijaan söisi perunoita vaikka joka päivä. Uunissa paahtamalla ja ronskilla maustamisella ovat potut taipuneet myös omaan suuhuni sopiviksi. Siksi meillä onkin paahdettu uunissa ihan perinteisiä lohkoperunoita sekä näitä nachopellistä tutuilla härpäkkeillä lastattuja perunanachoja.

Edellä mainittujen lisäksi olen viime aikoina kokkaillut muutamaan otteeseen tätä mausteista peruna-kikhernepaistosta. Se on siitä mahtava arkiruoka, ettei vaadi valmistuakseen kalliita raaka-aineita ja parhaassa tapauksessa kaikki tarvittava saattaa löytyä jo valmiiksi keittiön kaapeista.

Jos edelliseltä aterialta on jäänyt keitinperunoita tähteelle, tähän ruokaan on hyvä upottaa niistä muutama. Jos taas ostat pottuja varta vasten tätä ruokaa varten, valitse mieluiten kiinteä lajike. Se pysyy pannulla paistettaessakin mukavan napakkana.

Psssst! Jos kaipaat lisää ideoita, mihin tähteelle jääneet keitinperunat voi upottaa, kurkkaa arkistosta myös hykerryttävän hyvä indonesialainen perunasalaatti


mausteisia perunoita ja kikherneitä pannulla



Nopea perunapaistos - ohje


4 pientä keitettyä perunaa
2 keskikokoista sipulia
3 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
1 tl jauhettua kurkumaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1/2 tl jauhettua juustokuminaa
2 tl garam masalaa
1/4-1/2 tl chilijauhetta (maun mukaan)
1/2 tl suolaa
1 tlk (230 g) kikherneitä
100 g pakasteherneitä

Tarjoiluun

kasvipohjaista creme fraichea tai gurttia
tuoretta korianteria

  1. Kuori ja kuutioi perunat. Kuori ja leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
  2. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipulia keskilämmöllä viitisen minuuttia. Lisää valkosipuli ja kuivamausteet. Paista vielä hetki. Lisää sitten perunat ja paista perunoihin maukas paistopinta. Lisää pannulle tarvittaessa öljyä.
  3. Lisää lopuksi huuhdellut ja valutetut kikherneet sekä pakasteherneet. Kuumenna. Mausta suolalla maun mukaan. Tarjoile perunapaistos kasvipohjaisen jogurtin tai fraichen sekä tuoreen korianterin kera.

lauantai 11. toukokuuta 2019

Porkkanakakkupuuro - herkkuleivonnaiselta maistuva uunipuuro loihtii viikonloppuaamuista luksusta

porkkanakakku-uunipuuro


Porkkanakakkupuuro maistuu tutulta herkkuleivonnaiselta, mutta on silti ihmeen terveellinen.

Porkkanakakkupuuron jekku on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas: Kun raastat kaurahiutaleiden joukkoon porkkanaa ja ripautat mausteeksi kanelia ja kardemummaa, yhdistät kaurapuuroon yhden kaikkien aikojen suosikkileivonnaisen maut.

Tästä porkkanakakkupuurosta erityisen hyvän tekee puuron päällä rapeaksi paistuva pähkinäkuorrute, joka takaa, että puuro katoaa syöjiensä suihin ennätysvauhtia.

Porkkanakakkupuuron alkuperäinen ohje on ihanasta Green Kitchen Stories -blogista. Jos yhtä lailla tykkäät herkutella viikonloppuaamuisin uunipuuroilla, kurkkaa myös banaaniuunipuuron ja vadelmaisen uunipuuron ohjeet blogini arkistosta.


Porkkanakakkupuuro - ohje

1 rkl chiansiemeniä + 3 rkl vettä
4 dl kaurajuomaa
1 keskikokoinen porkkana raastettuna
4 dl (isoja) kaurahiutaleita
1 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1-2 rkl tummaa siirappia
1 tl suolaa
(1 dl rusinoita)

Pähkinäkuorrutus:
2 dl mieleisiäsi pähkinöitä ja siemeniä
1 rkl tummaa siirappia
1 1/2 rkl sulatettua (kookos)öljyä
1/4 tl suolaa

  1. Sekoita chiansiemenet ja vesi kulhossa. Anna tekeytyä vartin verran.
  2. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita uunivuoassa kaurajuoma, chiamuna, porkkanaraaste ja siirappi. Lisää kuivat aineet ja rusinat. Sekoita.
  3. Rouhi pähkinöitä hieman. Yhdistä kaikki pähkinäkuorrutteen aineet. Lisää seos puuron päälle.
  4. Paista porkkanakakkupuuroa uunin keskitasolla noin puoli tuntia, kunnes puuro on kypsää ja pähkinät saaneet hieman väriä.

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Palak paneer eli intialainen pinaatti-juustokastike


palak paneer eli intialainen pinaatti-juustokastike


Palak paneer on intialainen currykastike, jossa on nimensä mukaan pinaattia eli palak ja juustoa eli paneer. Sen maku on lempeän mausteinen, väri viehkeän vihreä.

Palak paneer lienee monen vakiotilaus intialaisessa ravintolassa, mutta sen valmistus on helppoa myös kotona. Käytännössä tarvitset kasan pinaattia, pari pakettia juustoa, purkin kermaa sekä hippusen mausteita. Pinaattinen kastike on reilussa puolessa tunnissa valmis, joten sen jaksaa valmistaa myös arki-iltana töiden jälkeen.

Lue myös: Intialainen cashew-pinaattikorma

Mitä on paneer-juusto?


Paneer on intialainen, miedon makuinen, yleensä lehmän- tai puhvelinmaidosta valmistettu tuorejuusto, jota löydät valmiina hyvin varustelluista ruokakaupoista. Maultaan ja rakenteeltaan se muistuttaa kotijuustoa. Mieto juusto imee itseensä mausteita ja se onkin parhaimmillaan juuri ronskisti maustettujen kastikkeiden seurassa.

Paneer ei sula kuumetessaan, vaan juusto saa paistettaessa herkullisen ruskettuneen pinnan ja se jää herkullisiksi sattumiksi kastikkeiden sekaan.

Paneer-juustoa voi tehdä itse, mutta sitä löytyy valmiina myös suurempien markettien juustohyllystä.

Palak paneer - onnistuu myös vegaanisena


Jos et saa paneer-juustoa käsiisi, haluat valmistaa ruoasta vegaanisen tai muuten vain kaipaat klassikkoruokaan uutta twistiä, voit korvata paneer-juuston esimerkiksi suolaisemmalla halloumijuustolla, mifusuikaleilla tai vaikkapa tofulla tai Yosan kaurapalla.

Kun teet palak paneerin tofusta tai kaurapalasta ja korvaat myös lehmänmaidosta valmistetun kerman kaurapohjaisella valmisteella, taipuu palak paneer myös vegaaniseen ruokavalioon.

Jos käytät valmista paneer-juustoa (löytyy ainakin Apetinalta), on juuston paistaminen helpointa niin, että leikkaat juuston keskeltä kahdeksi ohuemmaksi levyksi, kuumennat öljytilkan pannulla ja paistat juustoon molemmin puolin kullanruskean pinnan. Vasta tämän jälkeen paneer kannattaa pilkkoa suuhun sopiviksi paloiksi. Pyyhkäise paneerin pinta kuivaksi ennen paistamista, niin vältyt turhilta roiskeilta ja räiskymiseltä.

Muista ronski maustaminen!


Paneer-juusto on melko vähäsuolaista. Kastikkeeseen kannattaakin ripauttaa suolaa hippunen enemmän, jottei lopputulos jää vaisuksi. Vähennä vastaavasti suolan määrää, mikäli vaihdat paneerin esimerkiksi halloumiin.

Tuoreesta pinaatista valmistettu palak paneer on vertaansa vailla niin makunsa kuin värinsäkin puolesta. Ainakin pienissä rasioissa myytävä pinaatti on kuitenkin usein melko kallista. Toisinaan tuoretta pinaattia löytää myös suurempiin pusseihin pakattuna. Tähän palak paneeriin uppoaa pinaattia kokonaiset puoli kiloa. Jos et siis löydä isommissa pakkauksissa myytävää, edullisempaa pinaattia, voit palak paneerin arkiversiossa korvata osan tuoreesta pinaatista myös pakastetulla.

Huuhtele tuore pinaatti huolella. Jos pannusi on kovin pieni, voit hienontaa lehdet vähän pienemmiksi ja lisätä ne kastikkeeseen pienissä erissä välillä sekoittaen. Lämmetessään pinaatti painuu nopeasti kasaan, joten puoli kiloa pinaattia mahtuu varmasti mukaan.

Lisukkeeksi sopii keitetty riisi. Viitseliäs leipoo lisäksi myös naan-leipää.

Psssst! Jos ihastuit palak paneeriin, kokeile myös blogin arkistosta löytyvää intialaista cashew-pinaattikormaa sekä tofua cashew-pinaattikastikkeessa.


Palak paneer eli intialainen pinaatti-juustocurry - ohje


2 sipulia
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl raastettua inkivääriä
1 punainen keskivahva chili hienonnettuna
öljyä paistamiseen
2 tl jauhettua juustokuminaa
2 tl jauhettua korianteria
1 tl kurkumaa
1 tl garam masalaa
2 tomaattia
500 g tuoretta pinaattia (osan voi korvata myös pakastetulla)
1 tlk (2-2 1/2 dl) kaurakermaa
1-2 tl suolaa
2-3 rkl sitruunamehua
2 pkt (à 225 g) paneer-juustoa (tai noin vastaava määrä esim. halloumia, tofua tai kaurapalaa)
öljyä paistamiseen

  1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuutioi tomaatit
  2. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää valkosipuli, inkivääri, chili ja kuivamausteet. Jatka pastamista vielä muutama minuutti. Lisää tomaattikuutiot ja anna muhia vartin verran välillä sekoitellen.
  3. Paista sillä välin paneer-juusto (tai esim tofu, halloumi tai kaurapala) toisella paistinpannulla tilkassa öljyä.
  4. Lisää pinaatti tomaattien ja mausteiden joukkoon. Sekoittele kunnes pinaatti painuu kasaan. Jos käytät pakastepinaattia, kuumenna kunnes pinaatti sulaa.
  5. Lisää kaurakerma ja soseuta kastike sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta maun mukaan suolalla ja sitruunamehulla. Sekoita lopuksi joukkoon paistettu juusto.

lauantai 4. toukokuuta 2019

Siemennäkkäri


siemennäkkileipä
Siemennäkkäri on kerrassaan koukuttavaa. Pellillinen rapeaa ja rouskuvaa näkkäriä katoaa hetkessä parempiin suihin.

Siemennäkkäri oli muutama vuosi sitten huikean hypetyksen kohteena. Kaivoin vanhat näkkäriohjeet esiin, kun tyhjensin kuiva-ainekaapin perälle kertyneitä pussinpohjia. Tämä siemennäkkäriohje on alkujaan Soppa365-arkistosta.

Tässä siemennäkkärissä ei ole mitään suurempia kikkailuja, mutta ehkä juuri siksi se on niin käsittämättömän hyvää! Nimesinkin näkkärin vaatimattomasti "kaikkein parhaaksi siemennäkkäriksi". Näkkäri on paitsi huikean hyvää, myös vegaaninen ja gluteeniton, joten se maistuu saletisti ihan jokaiselle herkkusuulle.

Psssst! Toinen huippuhyvä ohje, johon pussien pohjalle kertyneet pähkinät ja siemenet saa upotettua on supersimppeli ja vaatimattomasti maailman paras siemenleipä. Kokeile vaikka!

siemennäkkileipä




Siemennäkkäri - ohje


1 1/2 dl siemensekoitusta (kurpitsan-, auringonkukan- ja pinjansiemeniä)
1 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl chiansiemeniä
1 tl suolaa
2 dl kiehuvaa vettä
2 rkl öljyä

Päälle:
ripaus sormisuolaa

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
  2. Lisää kiehuva vesi ja öljy. Sekoita ja anna seistä vartin verran.
  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  4. Levitä siemenseos esimerkiksi lastan avulla ohueksi levyksi leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille.
  5. Paista siemennäkkäriä uunin keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes se on saanut hieman väriä ja rapeutunut. Ole tarkka, älä polta!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...