tiistai 31. maaliskuuta 2020

Bataattikeitto - lempeän makuinen sosekeitto rikastetaan linsseillä

bataattisosekeitto


Bataattikeitto on samettinen sosekeitto, jossa maistuvat lempeästi chili, inkivääri ja kookos.

Bataattikeitto ratkaisee kiireisen arjen ruokapulman. Varmasti melko monessa perheessä pohditaan nyt sitä, miten arjen ruokahuolto saadaan hoidettua kunnialla etätyöpäivien lomassa. Ainakin meidän perheessä syödään päivittäin kaksi lämmintä ateriaa, joten ruokahuolto on suunniteltu niin, ettei keittiössä tarvitse hikoilla koko päivää. Siksi arjen suosikeiksi ovat nousseet nopeat ja helpot ruoat, joista riittää syötävää seuraavaksikin päiväksi.

Myös kauppareissut ovat harventuneet ja ruokaa on ostettu kerralla useammaksikin päiväksi. Hävikkiä on pyritty välttämään suosimalla pitkään hyvänä säilyviä tuotteita, kuten kuivakaapin taviksia eli soijarouhetta, linssejä ja papuja, riisiä ja pastaa sekä rehuista erilaisia juureksia, perunoita ja kaaleja.

Bataattikeitto täyttää kaikki edellä mainitut arkiruoan kriteerit. Iso kattilallinen lempeän makuista sosekeittoa valmistuu alta puolen tunnin. Linssit, kookosmaito, bataatti ja porkkanat säilyvät kaikki hyvinä pidemmänkin aikaa. Kattilallinen herkullista sosekeittoa onkin hyvä valinta silloin, kun jääkaapin tuoretuotteet on hyödynnetty ja on aika iskeä kiinni juureslaatikon aarteisiin sekä kuivakaapin perusraaka-aineisiin.

Bataattikeiton makumaailma on simppeli. Bataatti ja kookos muodostavat sen verran mahtavan makuparin, että sitä on turha lähteä liiemmin peittämään. Inkivääri tuo soppaan särmää, chili lempeää takapotkua ja punaiset linssit loihtivat ateriasta ruokaisan. Kookosmaito pehmentää maun ja sitoo ainekset kokonaisuudeksi.

Tykkään sakeista sosekeitoista, joten pidän nesteen määrän keitoissa yleensä maltillisena. Jos haluat koostumuksesta juoksevampaa, lisää rohkeasti nestettä kattilaan.

Vaihtelua bataattikeittoon saa erilaisilla ripotteilla. Meillä hyödynnettiin kuivahtanut leipä paahtamalla siitä keiton pinnalle rapeita valkosipulikrutonkeja. Ne osoittautuivat sen verran herkullisiksi, että katosivat hetkessä parempiin suihin. Seuraavana päivänä annosta piristivät paahdetut cashewpähkinät. Hyvää niinkin.

Psssst! Jos kaipaat lisää helppoja sosekeittoja, kurkkaa blogin arkistosta herkullinen sosekeitto-kooste.

bataattisosekeitto

Bataattikeitto - ohje


2 (n. 800 g kuorineen) keskikokoista bataattia
2 porkkanaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 chiliä (tai maun mukaan)
2 rkl öljyä
n. 6 dl vettä (enemmän, jos haluat juoksevampaa keittoa)
2 dl punaisia linssejä
1 tl suolaa
1 tlk (400 g) kookosmaitoa

  1. Kuori ja kuutioi bataatti pienehköiksi kuutioiksi. Pese ja pilko porkkanat pieniksi paloiksi. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Hienonna chilit.
  2. Kuumenna öljy kattilassa. Kuullota sipuli läpikuultavaksi, lisää valkosipulit, raastettu inkivääri sekä chilit. Jatka paistamista. Lisää kuutioidut bataatit ja porkkanat. Huuhtele ja valuta linssit. Lisää vesi ja linssit kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hissukseen kannen alla noin 15 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä ja kasvikset pehmenneet. Tarkkaile nesteen määrää ja lisää vettä tarvittaessa. 
  3. Kumoa kookosmaito kattilaan. Soseuta bataattikeitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää vettä, jos keitto on makuusi liian paksua. Mausta suolalla. 

2 kommenttia:

  1. Jokohan uskaltaisin lähteä kokeilemaan tuota kookosmaitoa?! Mulla on yksi purkki ollut jo jonkinaikaa kaapissa odottamassa. Inhoan kookoksen makua, mutta jo niin moni on väittänyt, että kookosmaito ruuassa ei ole sama asia kuin kookosjauhot, tai kookossuklaa tai kookoshiutaleet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa! Nuo edellä mainitsemasi eivät kuuluu munkaan lemppareihin, mutta kookosmaito on kyllä hyvää! Keitoista on hyvä aloittaa, tai esimerkiksi currykastikkeista, joihin se kaikkein voimakkain kookoksen maku mukavasti peittyy :) Ja aina voi toki käyttää myös esim. kaurakermaa ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...