keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Nachogratiini

nachopelti

Nachogratiini mukailee suositun nachopellin makumaailmaa. On texmex-ruoista tuttuja höysteitä, rapeita maissilastuja sekä venyväksi sulanutta juustoa. 

Nachogratiinissa vain järjestys on hieman nurinkurinen. Mehevä tomaattikastike piilottelee vuoan pohjalla, nachot ja juusto paahtuvat pinnalla.

Uunista tulleen nachogratiinin päälle laitetaan loput herkut: avokadoa, kirsikkatomaatteja ja iso kasa tuoreita yrttejä. Punasipulia ja chiliäkin voi silputa mukaan eikä ainakaan kaurafraichea kannata unohtaa!

Maustamisessa pääsee helpolla, kun sekoitat joukkoon pussin valmista tacomaustetta sekä paketin valmiiksi maustettua nyhtökauraa tai härkistä. Käyttämäni tacomauste oli tulisuusasteeltaan mieto, joten töräytin lisäpotkua chilikastikkeesta. Kastiketta kannattaakin maistella, sillä maustesekoituksissa on eroja.

Valitse juustoksi oma lempparisi tai vaihda vaikka vegaaniseen vastineeseen. Ruoka on valmis, kun juusto on sopivasti sulanut.

Jos kaipaat viikonloppuihisi lisää texmex-herkkuja, kurkkaa blogin arkistosta ainakin papuenchilladat ja perunanahcot.

nachopelti



Nachogratiini - ohje


1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
öljyä paistamiseen
1 tlk (500 g) tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
1 pss taco-mausteseosta
1 rkl sriracha-chilikastiketta (tai esim. chilijauhetta maun mukaan)
100 g maissia
1 tlk (230 g) mustapapuja
1 pkt (250 g) nyhtökauraa (tomato) tai härkistä (texmex)
150 g nachoja
1-2 dl juustoraastetta

Lisäksi:
250 g kirsikkatomaatteja
1 avokado
1/2 pieni punasipuli
tuoretta korianteria
kaurafraichea tai turkkilaista gurttia

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Poista paprikasta siemenkota. Kuutioi.
  2. Kuullota sipuleita muutama minuutti, lisää paprikat ja paista vielä hetki. 
  3. Lisää tomaattimurska ja tomaattipyree. Anna muhia hissukseen noin 15 minuuttia.
  4. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  5. Huuhtele ja valuta pavut siivilässä.
  6. Sekoita tomaattikastikkeen joukkoon pavut, maissit ja nyhtökaura (tai härkis) sekä taco-mausteseos. Mausta maun mukaan chilillä. Jos kastike on liian paksua, lisää tilkka vettä.
  7. Kaada kastike laakeaan uunivuokaan. Lisää päälle nachot ja juustoraaste. Paahda uunissa noin 10 minuuttia.
  8. Lisää nachogratiinin päälle loput täytteet ja nauti heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...