lauantai 27. helmikuuta 2021

Paneroitu feta

leivitetty feta


Paneroitu feta on yksinkertaisesti nerokas herkku. Tuplapanerointi takaa suussa sulavan lopputuloksen.

Muistatko vielä parin vuoden takaisen hitin halloumiranskalaiset? Paneroitu feta on tuolle syntisen hyvälle juustoherkulle suoraa jatkoa.

Viimeistään Liemessä-Jennin uunifetapasta todisti, että fetajuustosta todella on vaikka mihin - jopa kansainväliseksi ilmiöksi. Rakastan uunissa paahdettua fetajuustoa ja oma suosikkiversioni Jennin suosioon nousseesta arkiruoasta on yhden pellin taktiikalla valmistuva uunifetagnocchit.

Nyt halusin kuitenkin kokeilla miten fetajuusto taipuu paneroitavaksi ja pannulla paistettavaksi. Paloittelin fetajuuston sormen paksuisiksi pötköiksi. Yhdestä parin sadan gramman juustopaketista sai leikattua sopivasti kuusi juustopalaa. Niiden pintaan pyöräytin kevyen tuplapaneroinnin, jonka puolesta taitava Hanna Gullichseninkin on useaan kertaan puhunut. Ja tuplapaneroinnissa todella on taikaa. Se takaa superrapean lopputuloksen.

Tuplapanerointi itsessään ei ole lainkaan vaikeaa. Tarvitset kolme lautasta. Kaada yhteen vehnäjauhot, riko toiseen kananmuna ja levitä kolmanteen pankojauhot. Sitten vain pyöräytät juustopötköt ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi vielä pankojauhoissa. Ole huolellinen, sillä jos kuorrutukseen jää aukkoja, panerointikerros irtoaa herkästi ja alla oleva juusto tuppaa sulamaan nopeasti kuumalla pannulla. 

Paneroitu feta paistetaan lopuksi kuumalla paistinpannulla reiluhkossa määrässä öljyä sivu kerrallaan kullanruskeaksi ja rapeaksi. Parhaimmillaan paneroitu feta, kuten mikä tahansa rasvassa rapeaksi paistettu, on heti lämpimänä tarjottuna. Älä siis tee näitä valmiiksi odottelemaan illallisvieraita.

Tuhti ja rasvainen juusto kaipaa mielestäni seuraansa jotain tuoretta ja raikasta. Valmistin lisukkeeksi uunikuivattuja tomaatteja ja viimeistelin makuparin tuoreella basilikalla sekä tilkalla paksua balsamicosiirappia. Rapeakuorisen leivän kera paneroitu feta kävikin jo perjantai-illan todellisesta herkusta. 

leivitetty feta


Uunikuivatut tomaatit - ohje


200 g fetajuustoa
n. 1 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1-2 dl panko-korppujauhoja
öljyä paistamiseen

Lisäksi:
uunikuivattuja tomaatteja
tuoretta basilikaa
  1. Leikkaa fetajuusto kuudeksi, noin sormen paksuiseksi tangoksi.
  2. Ota kolme lautasta. Kaada yhdelle vehnäjauhot, riko toiseen kananmuna ja mittaa kolmannelle pankojauhot. Vatkaa kananmunan rakenne kevyesti rikki.
  3. Pyörittele fetajuustotangot ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi pankojauhoissa. Ole huolellinen ja varmista, että kuorrutekerrokset tarttuvat juustoon tasaisesti.
  4. Kuumenna öljy pannulla ja paista paneroidut fetajuustot jokaiselta sivulta rapeiksi ja kullanruskeiksi.
  5. Tarjoa paneroitu feta esimerkiksi uunikuivattujen tomaattien ja tuoreen basilikan kera.

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Uunikuivatut tomaatit

uunissa kuivatut tomaatit

Uunikuivatut tomaatit ovat herkkua -  niin ihanaa, että ne ansaitsevat oman reseptinsä. Tämä ohje kannattaa ehdottomasti napata talteen, jos kaipaat salaatteihin, leivän päälle tai muuten vain aterialle ripauksen luksusta. 

Uunikuivatut tomaatit voi helposti luokitella lokeroon "helppoa, mutta hullun hyvää"! Idea on paahtaa tomaatteja uunin lempeässä lämmössä muutaman tunnin ajan niin, että reunat kuivahtavat, mutta sisus säilyttää mehevyytensä. Lempeässä lämmössä saunoessaan tomaattien maku tiivistyy ja lopputulos on melkein kuin karkkia. Pieni ripaus sokeria korostaa tomaattien makeutta ja taittaa juuri sopivasti niiden happamuutta. 

Ennen paahtoa tomaatit kannattaa huuhtaista, kuivata huolellisesti ja sitten halkaista. Itselläni on tapana hieroa öljy ja mausteet tomaattien pintaan erillisessä kulhossa, jotta maut varmasti levittyvät pintaan tasaisesti. Lopuksi tomaatinpuolikkaat levitetään levinpaperilla vuoratulle uuninpellille leikkuupinta ylöspäin ja paahdetaan 100-asteisessa uunissa useamman tunnin ajan. 

Yhdelle pellille mahtuu juuri sopivasti kaksi rasiallista eli puoli kiloa kirsikkatomaatteja. Pienemmästä määrästä näitä ei välttämättä kannata tehdä. Uunissa kuivatut tomaatit kun sattuvat olemaan sen verran herkkua, että pellillinen katoaa hetkessä. 

Uunikuivatut tomaatit voi mainiosti tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä. Ne säilyvät hyvin jääkaapissa tiiviiseen rasiaan suljettuna. Ja rasiaan tomsut todella kannattaa sulkea, jotta niitä riittää myös varsinaiselle aterialle asti. Pelliltä niitä nimittäin tuppaa napsimaan ihan huomaamatta yhden jos toisenkin.

Usein teen uunikuivattuja tomaatteja varta vasten jokin tietty ruoka mielessä, mutta tällä tavoin myös hieman valjun makuisiin tai jo parhaat päivänsä nähneisiin tomaatteihin saa loihdittua helposti uskomattoman paljon makua. Hieman ylikypsät, pinnalta jo nahistuneet tomaatit sopivat paahdettavaksi vallan mainiosti.

uunissa kuivatut tomaatit

Uunikuivatut tomaatit - ohje


2 rs (à 250 g) kirsikkatomaatteja
2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
1 tl suolaa
1/2 tl sokeria
  1. Kuumenna uuni 100 asteiseksi.
  2. Halkaise kirsikkatomaatit. Sekoita joukkoon öljy, suola ja sokeri. 
  3. Levitä tomaatit väljästi leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille leikkuupinta ylöspäin.
  4. Paahda tomaatteja uunin keskitasolla noin neljä tuntia.
  5. Tarjoa uunikuivatut tomaatit lisukkeena tai esimerkiksi salaattien seassa.

maanantai 22. helmikuuta 2021

The stew eli kikhernemuhennos

kikhernemuhennos



The stew eli kikhernemuhennos on alkujaan The New York Timesin julkaisema, somehitiksi noussut hittiresepti. Yksinkertaisista aineksista valmistettu vegeruoka on enemmän kuin osiensa summa.

The stew eli kikhernemuhennos on saanut hehkutusta osakseen. Eikä syyttä! Kikherneistä, kookosmaidosta ja mausteista valmistetun kasvispadan ainekset löytyvät lähikaupasta, mutta maku vie kielen mennessään. Ruoan koukuttavuus piileekin raaka-aineiden sijaan sen erilaisissa rakenteissa. Ruoka yhdistää pehmeää ja rapeaa varsin valloittavalla tavalla.

Kyselin instagramissa seuraajiltani, onko kuuluisa kikhernemuhennos tuttu ruoka vai onko ohjeelle tarvetta. Valtaosalta herkku oli jäänyt vielä maistamatta. Ei hätää! Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Alempaa puolestaan löydät minun, aavistuksen tuunatun version. 

Kuten lähes aina, tätäkin hittiruokaa on nimittäin lupa aavistus peukaloida, mutta liiaksi ei kannata oikoa. The stew vaatii nimittäin kaksi tärkeää työvaihetta: kikherneiden paahtamisen ja kastikkeen hauduttamisen. Kikherneet paahdetaan ensin kuumalla pannulla mausteiden kera rapsakoiksi. Pannu saa olla suuri ja lämpöä reilusti - ei kuitenkaan liiaksi, jotta kikherneet ja mausteet eivät pääse kärventymään. 

Osa rapeista kikherneistä noukitaan talteen, loput muhennetaan ronskisti lastan avulla muhennokseksi. Aivan tasaista ei tarvitse saada, vaan osa kikherneistä saa jäädä lähes kokonaisiksi. Tämän jälkeen pannuun kaadetaan pari tölkkiä kookoskermaa, tilkka kasvislientä ja sitten vain odotellaan. Muhennetut kikherneet sakeuttavat padan samettiseksi hautuessaan hissukseen ilman kantta kookoskerman täytelöittämässä kastikkeessa. Ja tärkeää: käytä kookoskermaa vähärasvaiasemman ja siten myös laimeamman makuisen kookosmaidon sijaan.

The stew ei ole arjen nopeinta pikaruokaa, sillä paahamisesta ja hauduttamisesta ei kannata tinkiä. Rapeaksi paahdetut kikherneet imevät haudutuksen aikana nestettä sakeuttaen kastikkeen samettiseksi. Paahtamiseen vierähtää helposti kymmenisen minuuttia ja hauduttelu vaatii aikaa puolisen tuntia. 

The stew eli kikhernepata viimeistellään aiemmin talteen noukituilla rapeilla kikherneillä, kourallisella lehtikaalia (tai pinaattia, kuten itse tein) sekä tuoreilla mintunlehdillä. Jos aikaa ja viitseliäisyyttä löytyy, kylkeen kannattaa leipoa naanleipää, mutta keitetty riisikin on muhennoksen kera kelpo lisuke.

Pssst! Kurkkaa blogin arkistosta myös nämä mausteiset kikherneruoat: 

kikhernemuhennos


The stew eli kikhernemuhennos - ohje


1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
3 rkl öljyä
1/2-1 tl suolaa
2 tlk (à 230 g) kikherneitä
1 1/2 tl jauhettua kurkumaa
1/2 tl tulista chilijauhetta (tai 1 tl chilihiutaleita)
2 tlk (à 2 dl) kookoskermaa
4 dl kasvislientä
1 pkt (n. 70 g) tuoretta pinaattia (tai pari oksaa lehtikaalia)
1/2 ruukkua tuoretta minttia

Tarjoiluun
kasvigurttia, riisiä naanleipää

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynet. Kuumenna öljy suuressa paistinpannussa tai paistokasarissa. Kuullota sipuleita ja raastettua inkivääriä hetki. 
  2. Huuhtele ja valuta kikherneet siivilässä. Lisää lämpöä ja kumoa kikherneet pannulle. Mausta kurkumalla, chilijauheella ja suolalla. Paista kymmenisen minuuttia niin, että kikherneet rapeutuvat ja maustuvat. Poimi noin 2 dl kikherneitä talteen myöhempää käyttöä varten.
  3. Muhenna pannulle jääneet kikherneet esimerkiksi puulastan avulla ronskiksi muhennokseksi.
  4. Lisää pannulle kookoskerma ja kasvisliemi. Kuumenna kiehuvaksi ja anna muhia liedellä ilman kantta noin puoli tuntia välillä sekoitellen, kunnes koostumus on sakea ja muhennosmainen.
  5. Huuhtele pinaatti ja lisää se pannulle. Jos käytät lehtikaalia, poista paksu lehtiruoti ja revi lehdet pienemmiksi. Kuumenna sekoitellen niin, että pinaatti painuu hieman kasaan.
  6. Tarkista maku ja viimeistele kikhernemuhennos tuoreilla mintunlehdillä. 
  7. Tarjoa the stew gurtin, riisin sekä halutessasi naanleivän kera.

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Misovoinuudelit

nuudelit ja misokastike


Misovoinuudelit on juuri niin hämmentävän ihanaa kuin miltä se kuulostaakin. Iki-ihanat ramen-nuudelit saavat makunsa uhkean umamisesta misosta.

Misovoinuudelit, ja nuudelit ylipäätänsä, ovat olleet alkuvuonna lautasellani kerran jos toisenkin. Jätän pikanuudelit suosiolla kaupan hyllylle ja satsaan astetta laadukkaampiin nuudeleihin. Suosikkejani ovat vehnäjauhoista ja vedestä valmistetut japanilaiset ramen-nuudelit.

Usein sujautan nuudeleita wokkeihin, keittoihin ja salaatteihin. Nyt bongasin kuitenkin Glorian ruoka & viini -lehdestä yhden laulaja Mannan bravuuriohjeista, jota oli kerrassaan pakko päästä maistamaan. 

"Udon nuudelit misovoilla" muokkautui keittiössäni ja käpälissäni hieman omannäköisekseni. Vaihdoin alkuperäisessä ohjeessa käytetyt udon-nuudelit ramen-nuudeleihin, voin vegaaniseen margariiniin ja kevätsipulit ruohosipuliin. Se ei makua haitannut, ja misovoinuudelit kiilasivat heittämällä yhdeksi tämän hetken suosikkiruoistani. 

Veikkaan vuoden 2021 ruokatrendeiksi sekä nuudeleita että umamista misotahnaa ja kappas, tämä ruoka yhdistää nuo kaksi ihanuutta kuin tilauksesta. 

Miso on oikea umamipommi


Jos miso ei ole sinulle ennestään tuttu, tässä lyhyt oppimäärä mison maailmaan. Kyseessä on siis fermentoiduista soijapavuista valmistettu tahna, joka tuo ruokaan ihanaa umamimaisuutta. Siis sitä viidettä perusmakua, jota on niin kovin vaikea sanoin kuvailla. 

Usein umamia luonnehditaan termeillä "lihaisa", "ruokaisa", "täyteläinen" ja "vedet kielelle herauttava". Itse kuvailen makua usein epämääräisesti "se jokin, joka ruoasta puuttuu, jos sitä ei siinä ole". 

Umamia löytyy luonnostaan esimerkiksi lihasta, tomaateista, monista merenelävistä, soijakastikkeesta ja monista maustekastikkeista. Umamia syntyy ruokiin myös erilaisilla ruoanvalmistusmetodeilla, kuten pitkään kypsentämällä ja hauduttamalla. Siksi esimerkiksi pitkään kypsytetyt juustot, kuten parmesaani, ovat oikeita umamipommeja. Myös kaikki fermentoitu, kuten juurikin misotahna on maultaan silkkaa umamia.

Misotahna kuuluu japanilaisen keittiön perusraaka-aineisiin. Se sopii melkein kaikkeen, mihin kaipaa täyteläistä makua. Mausta misolla esimerkiksi majoneesi tai hummus tai tee siitä helppo ja nopea ramen-keiton liemi. Osa sekoittaa misoa jopa kaurapuuron joukkoon. 

Misotahnaa kannattaa metsästää aasialaisista putiikeista sekä isoimpien markettien Aasia- tai maustetahnaosastolta. Tarjolla saattaa olla erilaisia misotahnoja. Nyrkkisääntö on, että mitä vaaleampaa misotahna on, sitä vähemmän aikaa sitä on fermentoitu. Vaalean mison valmistukseen on usein käytetty myös riisiä tai ohraa ja näistä syistä se on tummaa misoa miedompaa. Itse suosin vaaleaa misotahnaa, jota löytyy ainakin Yutaka-merkkisenä

Misovoinuudelit on misotahnalle loistava sijoituskohde ja jo näitä nuudeleita varten purkki misoa kannattaa hankkia ruokakomeron vakiovarusteeksi. Takaan, että teet tätä ruokaa toistekin!

Vinkki: Tee nuudeleista kokonainen ateria lisäämällä nuudeleiden joukkoon esimerkiksi edamamepapuja, rapeaksi paistettua tofua tai paistettu kananmuna.

nuudelit ja misokastike


Misovoinuudelit - ohje


1 pkt (200 g) ramen-nuudeleita. 
75 g vegaansta margariinia (tai voita)
2 valkosipulinkynttä
3 rkl vaaleaa misotahnaa
1/2 ruukkua ruohosipulia hienonnettuna

Päälle
seesaminsiemeniä

Halutessasi lisäksi
paistettu kananmuna, keitettyjä edamamepapauja tai rapeaksi paistettua tofua
  1. Laita vesi kiehumaan nuudeleita varten. 
  2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. 
  3. Sulata margariini kattilassa ja paista siinä valkosipulia lempeällä lämmöllä minuutti tai kaksi. Sekoita joukkoon misotahna. 
  4. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta nuudelit siivilässä ja sekoita misovoi nuudeleiden joukkoon. Sekoita joukkoon myös hienonnettu ruohosipuli.
  5. Viimeistele misovoinuudelit seesaminsiemenillä. Tarjoa misovoinuudelit sellaisenaan tai esimerkiksi paistetun kananmunan tai tofukuutioiden kera.

maanantai 15. helmikuuta 2021

Pastavuoka

pastavuoka



Pastavuoka on arjen aatelinen. Yhdellä uunin lämmityksellä valmistuu ruokaa seuraavaksikin päiväksi.

Rakastan erilaisia pastaruokia, eikä pastavuoka ole tästä poikkeus. Toisin kuin muut pastaruoat, tätä viitsii tehdä kerralla isommankin satsin. Keitetty pasta on parasta tuoreeltaan, mutta pastavuoka kestää myös uudelleen lämmityksen.

Pastavuoasta on monta versiota. Blogistani löytyy jo ennestään vegechorizon tulistuttama chorizo-pastavuoka sekä ilman pastan keittämistä valmistuva helppo beanit-pastavuoka

Tähän pastavuokaan lisäsin erehdyttävästi broileria muistuttavia Hälsans Kökin fileesuikaleita, jotka ovat muuten kerrassaan koukuttavia myös yhdessä suosikkipastoistani, vegaanisessa pollo limonellossa. Jos et vielä tuota jumalaista kerman pehmentämää sitruunapastaa ole ennättänyt maistamaan, nyt viimeistään on aika lisätä se arkiruokalistalle.

Tämä pastavuoka ei valmistu aivan yhtä helposti kuin yhdeksi arjen suosikeikseni noussut tortellinivuoka, mutta varsin vaivattomasti siitä huolimatta. Keitetty pasta, pannulla pehmennetyt kasvikset ja ruskistetut fileesuikaleet sekä tomaattinen kermakastike sekoitetaan uunivuoassa makoisaksi kokonaisuudeksi ja kruunataan vielä juustoraasteella. Jos haluat annoksesta vegaanisen, vaihda tavallinen juusto vegaaniseen. 

Lykkää vuoka lopuksi vielä 225-asteiseen uuniin ja anna ruoan muhia, kunnes juusto on somasti ruskistunut ja päällimmäiset pastat ovat hieman tummuneet. Aavistuksen reunoilta rapeutuneet pastat ovat ainakin omasta mielestäni tämän kaltaisissa vuokaruoissa parasta. 

Pastana käytin Rummon simpukan muotoista Conchiglie Rigate pastaa. Lämmin suositus tälle pastalle, mutta voit toki käyttää sitä pastaa, mitä kaapistasi löydät. 

pastavuoka


Pastavuoka - ohje


300 g kuviopastaa (käytin Rummo Conchiglie Rigate)
1 pkt (320 g) Hälsans kök -fileesuikaleita
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
öljyä paistamiseen
120 g tomaattipyreetä
1 tlk (2 1/2 dl) kaurakermaa
2 tl paprikajauhetta
1 rkl kuivattua oreganoa
1/2 tl cayennepippuria
1 1/2 tl suolaa
150 g (vegaanista) juustoraastetta

  1. Keitä pasta reilusti suolalla maustetussa vedessä napakan kypsäksi.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Lisää fileesuikaleet pannulle sulamaan.
  3. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuutioi paprika.
  4. Lisää kasvikset pannulle pehmenemään fileesuikaleiden sekaan. Paista kaikessa rauhassa välillä sekoitellen. Lisää tomaattipyree ja kaurakerma. Mausta paprikajauheella, kuivatulla oreganolla, cayennepippurilla ja suolalla. Sekoita tasaiseksi.
  5. Kaada pasta laakeaan uunivuokaan. Sekoita joukkoon kasvikset ja fileesuikaleet. Ripottele päälle juustoraaste.
  6. Paista pastavuoka 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes juusto on sulanut.

lauantai 13. helmikuuta 2021

Amerikkalaiset pannukakut vegaanisesti

vegaaniset pannukakut


Amerikkalaiset pannukakut onnistuvat mainiosti vegaanisesti. Tarjoa pino pikkupannareita viikonlopun leppoisalla aamiaisella tai herkkuhimon yllättäessä.

Pino pannareita piristää aina. Ja näitä vegaanisia amerikkalaisia pannukakkuja tuleekin kerralla paistettua vino pino. Marjojen, hillon, jogurtin, rahkan tai jäätelön tai vaikkapa banaaniviipaleiden ja vaahterasiirapin kera tarjottuna koossa on herkku vailla vertaa.

Vegaanisten pannareiden kuohkeuden salaisuus piilee kikherneiden säilöntäliemessä eli ihmeliemi aquafabassa, joka vaahdotettuna muistuttaa erehdyttävästi aitoa kananmunan valkuaisvaahtoa. Kuohkeaksi vatkattu vaahto sekoitetaan kasvijuoman ja öljyn kanssa varovasti käännellen kuivien aineiden joukkoon. 

Älä sekoita voimakkaasti, jottei vaahdo laskeudu ja taikina menetä kuohkeuttaan. Tarkoitus on, että ainekset vain juuri ja juuri sekoittuvat. Muista sekoittaa kulhon pohjaa myöten, sillä sinne tuppaa salakavalasti jäämään vielä reilu ripaus jauhoja, vaikka kuinka luulit sekoittaneesi taikinan tasaiseksi. Taikinakaavin eli nuolija, on tähän tarkoitukseen paras apuväline. 

Vegaaniset amerikkalaiset pannukakut voi paistaa tavallisella paistinpannulla. Taikina on sen verran jämäkkää, että se pysyy kyllä mainiosti kasassa. Myös pieni lettupannu soveltuu paistamiseen vallan mainiosti. Taikinaa kannattaa annostella pannulle melko maltillisesti, sillä taikina kohoaa nopeasti pulskiksi pikkupannareiksi.

Psssst! Jos pikkupannareiden paistaminen tuskastuttaa, tee pannukakkua kerralla koko pellillinen. Vegaaninen pannukakku sekä marjapannukakku valmistuvat vaivatta uunin hoitaessa lähes kaiken työn. Vai kaipaatko perinteisiä vegaanisia lettuja? Kurkkaa siinä tapauksessa tämä ohje!

vegaaniset pannukakut



Amerikkalaiset pannukakut vegaanisesti - ohje


4 1/4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 1/2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kardemummaa
1 dl aquafabaa
3 rkl sokeria
3 dl kasvijuomaa
2 rkl rypsiöljyä

Paistamiseen 
rypsiöljyä
  1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota toisessa kulhossa aquafaba ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun se pysyy ylösalaisin käännetyn kulhon pohjalla.
  2. Lisää kasvijuoma, öljy ja vaahdotettu aquafaba kuivien aineiden joukkoon. Kääntele varovasti sekaisin.
  3. Kuumenna öljy pannulla. Paista taikina letuiksi.
  4. Tarjoa vegaaniset amerikkalaiset pannukakut vaahterasiirapin, marjojen tai banaaniviipaleiden kera.

maanantai 8. helmikuuta 2021

Soijarouhepasteijat

soijarouhepasteijat


Soijarouhepasteijat valmistuvat vaivatta valmiista lehtitaikinasta. Suolaiset pikkupurtavat sopivat iltateen kaveriksi tai makoisaksi vierastarjottavaksi.

Leivon usein makeaa, vaikka suolainen tekisi meillä paremmin kauppansa. Suolaisia piirakoita, rieskoja tai vaikka pasteijoita syö mielellään vaikka välipalaksi tai lounaskeiton kaverina.

Blogistani löytyy jo parikin hyvää pasteijaohjetta. Vegaaniset pinaattipasteijat ovat keränneet kovasti kehuja ja lukeutuvat sekä omiin että miehen suosikkeihin. Niiden taikina tehdään alusta alkaen itse. Tosin kukaan ei tietenkään kiellä sujauttamasta pähkinöiden ja tuorejuuston rikastamaa täytettä myös valmiiden lehtitaikinalevyjen väliin. Myös vegaaniset sienipasteijat ovat tehneet meillä hyvin kauppansa. 

Nyt mielessäni kummitteli kuitenkin superhelpot, nopeat ja ruokaisat pikkupurtavat, Sellaiset, jotka valmistuvat vaivatta vaikka iltateen kaveriksi tai juurikin sen lounaskeiton kylkeen. Kuten vaikka soijarouhepasteijat.

Soijarouhepasteijat ovat sen verran ruokaisia ja helppotekoisia, että istuvat edellä mainittuun tarpeeseen täydellisesti. Lisäksi täytteeseen saa sopivasti upotettua jääkaappiin unohtuneen tähderiisin ja kermatölkin pohjat. Täydellistä!

Pidin makumaailman maltillisena: cajunmauste, paprika sekä valkosipuli takasivat makujen ilotulituksen. Cajunmaustetta olen muistaakseni hankkinut varta vasten vegaanista peltivihistä varten. Mainio piirakka sekin on ja oiva tarjottava, jos syötävää on loihdittava kerralla suuremmalle joukolle herkkusuita. 

Soijarouhepasteijat ovat parhaimmillaan leivontapäivänä, mutta maistuvat myös lämmitettyinä. Itse olen kovin tykästynyt Myllyn Paras lehtevien kaurataikinalevyjen rouheisuuteen, mutta voit toki käyttää juuri mieleistäsi valmistaikinaa. Jos pasteijoiden on oltava täysin vegaaniset, muista tarkistaa tuotteen sopivuus ruokavalioon.

soijarouhepasteijat


Soijarouhepasteijat - ohje


1 pkt lehtitaikinalevyjä (esim. Myllyn Paras lehtevä kaura)
1 sipuli
1 1/2 dl soijarouhetta
2 rkl öljyä
2 rkl soijakastiketta
3 valkosipulinkynttä
1 dl keitettyä riisiä (tai ohrahelmiä)
1 tl paprikajauhetta
1 1/2 tl cajunmaustetta
(1/4 tl suolaa)
1/2 dl kaurakermaa

Voiteluun
kaurakermaa

  1. Ota lehtitaikinalevyt huoneenlämpöön sulamaan. 
  2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
  3. Kuumenna 2 rkl öljyä paistinpannulla. Lisää soijarouhe ja paista pari minuuttia. Sekoita joukkoon soijakastike. Lisää vettä pienissä erissä niin, että edellinen erä on imeytynyt rouheen joukkoon. Kun soijarouhe on turvonnut, siirrä se syrjään odottamaan. 
  4. Pyyhi pannu puhtaaksi, lisää tilkka öljyä ja kuullota sipulit raukeiksi. Lisää soijarouhe, riisi ja mausteet. Paista pari minuuttia sekoitellen. Sekoita lopuksi joukkoon kaurakerma. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja siirrä syrjään jäähtymään. 
  5. Leikkaa lehtitaikinalevyt puoliksi ja kaulitse hieman ohuemmiksi.
  6. Levitä taikinaneliöille pari ruokalusikallista täytettä, käännä kolmioiksi ja sulje reunat huolellisesti esimerkiksi haarukalla painellen. 
  7. Voitele pasteijat kaurakermalla ja pistele haarukalla.
  8. Paista soijarouhepasteijat uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia.

lauantai 6. helmikuuta 2021

Bataatti-soijarouhecurry

soijarouhecurry

Bataatti-soijarouhecurry on kaikkea, mitä arkiruoalta osaa kaivata: helppo, hyvä ja halpa vegaaniruoka maistuu ihanalta myös viikonloppuna naanleivän kera.

Pakkaspäivän paras ruoka on mielestäni joko kuuma keitto tai mausteinen, muheva curry. Tässä ohje jälkimmäiseen.

Bataatti-soijarouhecurry on varsin simppeli arkiruoka. Sen raaka-aineluettelo vaikuttaa vaatimattomalta, mutta maku yllättää. Makean bataatin, ärhäkän chilin ja pehmeän kookoksen maku on vertaansa vailla. 

Valmistus on helppoa. Ensin kuullotetaan sipulit, inkivääri ja chili. Sitten lisätään bataattikuutiot ja kuivamausteet, seuraavaksi paseerattu tomaatti ja aivan lopuksi kookoskerma, suola sekä soijarouhe, jossa piilee tämän curryn juju.

Kasvisten pilkkomisen, kuullottamisen ja kypsymisen vuoksi ruoka ei ole ihan vartissa tarjoiluvalmis, mutta aivan varmasti alta tunnissa. Ensin kannattaa hienontaa sipulit, chili sekä inkivääri ja antaa niiden pehmetä pannulla sillä välin, kun isket bataatin kimppuun. Näin hyödynnät ajan, jonka sipuleiden kuullotus vaatii.

soijarouhecurry

Kuten jo paljastin, tämän muhevan curryn juju piilee soijarouheessa. Sitä ei paisteta tai turvoteta etukäteen, vaan lisätään kastikkeeseen sellaisenaan valmistuksen loppuvaiheessa. Soijarouhe imee maukasta kastiketta hyvin, mutta sitä ei kannata haudutella kastikkeen joukossa kuin muutama minuutti. Muuten curry tukevoituu liikaa.

Me syömme bataatti-soijarouhecurryn arkena basmatiriisin kera, mutta viikonloppuna kylkeen kannattaa leipoa myös naanleipää, jolla viimeistekin kastikepisarat saa kaavittua lautaselta talteen.

Ohjeen curryyn nappasin Soppa365-sivustolta ja se on taitavan Suvi Rüsterin käsialaa.

soijarouhecurry


Bataatti-soijarouhecurry - ohje


1 keskikokoinen bataatti
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 rkl inkivääriä raastettuna
1 punainen keskivahva chili
öljyä paistamiseen
1 tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
1 tlk (500 g) paseerattua tomaattia
n. 1 dl vettä tomaattitölkin huuhteluun
2 tl sokeria
2 1/2 dl kookoskermaa
1 tl suolaa
1 1/2 dl soijarouhetta

Tarjoiluun
keitettyä basmatiriisiä ja/tai naanleipää

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Raasta inkivääri ja hienonna chili. 
  2. Kuumenna öljy pannulla. Kuullota sipulit, inkivääri ja chili raukeiksi. Kuori ja kuutioi sillä välin bataatti. Lisää pannulle bataattikuutiot ja mausteet. Paista sekoitellen vielä pari minuuttia. 
  3. Sekoita joukkoon paseerattu tomaatti. Huuhtele tölkki vedellä ja lisää pannulle. Mausta sokerilla. Kuumenna kastike kiehuvaksi ja hauduta kannen alla noin 15-20 minuuttia, kunnes bataatti on pehmennyt. 
  4. Sekoita joukkoon kookoskerma, suola sekä soijarouhe. Anna curryn muhia vielä viitisen minuuttia.
  5. Tarjoa bataatti-soijarouhecurry keitetyn riisin ja/tai naanleivän kera.

tiistai 2. helmikuuta 2021

Paprika-linssikeitto

linssikeitto

Paprika-linssikeitto valmistuu vähällä vaivalla, mutta suurella makunautinnolla - ja vieläpä kukkaronnyörejä kiristellen.

Piiiitkästä aikaa keittelin kattilallisen linssikeittoa. Rakastan linssikeiton helppoutta, makua, edullisuutta ja sitä, mihin kaikkiin makumaailmoihin se oikeasti taipuu. Kun kaapissa on punaisia linssejä ja tölkki tai pari tomaattimurskaa, tietää että kauppareissua voi tarvittaessa lykätä vielä yhdellä päivällä. Onneksi mieskin lusikoi linssikeittoa varsin mieluusti - etenkin silloin, kun päälle paahtaa pellillisen rapeita krutonkeja.

Tämän linssikeiton terästin tällä kertaa tomaattien sijaan paahdetuilla paprikoilla, lusikallisella harissatahnaa sekä ripauksella savupaprikajauhetta. Lopuksi surautin ainekset sauvasekoittimella soseeksi ja pyöristin maun tölkillisellä kermaa. 

Paprikoiden paahtaminen

Paprikoiden paahtaminen on tuttua puuhaa, jos olet ennättänyt valmistaa esimerkiksi muhammaraa. Jos tuo jumalainen paprikatahna on vielä maistamatta, tässä pikaopas onnistumiseen.

Halkaise paprikat, poista siemenkota ja aseta puolikkaat foliolla vuoratulle uuninpellille. Leivinpaperia ei kannata tällä kertaa käyttää, sillä tarkoitus on paahtaa paprikat oikein mustiksi - siis oikeasti mustiksi, ei vienosti täplikkäiksi. Lämpöä saa uunissa olla 250 astetta ja pelti kannattaa asettaa aivan vastusten tuntumaan uunin ylätasolle. Tätä kuumuutta moni leivinpaperi ei kestä ja todennäköisesti viimeistään puolessa välissä palohälytin ilmoittaa olemassa olostaan. 

Paprikoiden mustumista ei kannata säikähtää, sillä mustunut kuori irroitetaan ja jäljelle jää paahtuneen paprikan makeus ja vieno paahteinen maku. Kuori lähtee parhaiten irti, kun tulikuumat paprikat suljetaan hetkeksi kannelliseen rasiaan tai vaikka tiiviiseen muovipussiin höyrysytymään. Ei haittaa, vaikka paprikan pintaan jää pieniä kuoren palasia, mutta aivan kaikkia karsinogeenejä soppaan ei kannata surauttaa. 

Tarkista lopuksi keiton maku, sillä oma suu kertoo parhaiten, miten ruokaa kannattaa hienosäätää. Kaipaatko makuun enemmän poltetta, ripauksen enemmän suolaa vai kenties hitusen enemmän happoa? Sokeriripaus pyöristää makua ja saattaa sekin olla paikallaan. 

linssikeitto


Paprika-linssikeitto - ohje


3 punaista paprikaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
3-4 rkl tomaattipyreetä
1 1/2 rkl harissatahnaa
1 tl savupaprikajauhetta
2 dl punaisia linssejä (raakoja)
7 dl kasvislientä
1/2-1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 1/2 dl kaurakermaa
  1. Kuumenna uuni 250 asteeseen.
  2. Halkaise paprikat, poista siemenkota ja aseta puolikkaat leikkuupinta alaspäin foliolla vuoratulle uuninpellille. Paahda paprikat mustiksi uunin ylätasolla noin 30 minuuttia. 
  3. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljytilkassa raukeiksi. Lisää tomaattipyree, harissa ja savupaprika. Paista vielä minuutti tai pari sekoitellen. 
  4. Huuhtele linssit siivilässä. Lisää linssit ja kasvisliemi kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja keitä kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes linssit ovat läpeensä pehmenneet.
  5. Nostele paahtuneet paprikat kannelliseen rasiaan tai muovipussiin ja sulje tiiviisti. Anna höyrystyä noin 5 minuuttia. Irrota mustunut kuori. 
  6. Lisää paprikat kerman kera kattilaan ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää suola, sokeri ja balsamiviinietikka. Tarkista maku.
  7. Tarjoa paprika-linssikeitto esimerkiksi krutonkien tai paahdettujen pähkinöiden kera ja täydennä ateria hyvällä leivällä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...