maanantai 15. maaliskuuta 2021

Linssipasta

linssikastike ja pastaa
Linssipasta valmistuu kukkaronnyörejä kiristellen, mutta maku hurmaa. Tässä yksi luottoruokani, johon turvaudun, kun kaappi ammottaa tyhjyyttään.

Linssipasta on huippu arkiruoka, mutta tähän asti kokeilemani versiot ovat olleet aina vähän mitäänsanomattomia. Syötäviä, mutta eivät kovin kummoisia. Sitten vähän puolivahingossa valmistui tämä linssikastike, johon tyhjensin jääkaapin aarteet: aavistuksen nahistuneen sipulin, käyttöä odottavat varsisellerin varret sekä tietysti yhden porkkanan, joista yhdessä muodostuu italialaisen keittiön klassinen kolmikko. 

Vaikka vihaisitkin lehtiselleriä, jatka silti lukemista. Minäkään en erityisemmin välitä sellerin ärhäkästä aromista. Taika onkin kuutioida varret aivan pieneksi ja kuullottaa ne öljyssä läpikuultaviksi ja pehmoisiksi. Siten ne salakavalasti katoavat kastikkeen joukkoon ja tuovat makuun vain enemmän syvyyttä. Linssipasta ei ole ainoa ruoka, johon selleriä kannattaa hyödyntää. Se on oiva lisä myös keittojen liemissä, ja selleri täydentääkin oikeastaan mitä tahansa tomaattipohjaista kastiketta.

Jos kokonaisen lehtiselleripussin ostaminen hirvittää, osan varsista voi mainiosti hienontaa ja sujauttaa sitten pakastimeen odottamaan myöhempää käyttöä. Pakastimesta hienonnetut sellerinvarret on helppo nakata suoraan pannulle kastikkeen tai vaikka keiton joukkoon. Muista kuitenkin tuplakääre, sillä voimakasaromisesta selleristä saattaa muutoin irrota sivumakuja muihin pakastimen aarteisiin. 

linssikastike ja pastaa



Kasvisten lisäksi pannulle päätyi arrabiata-pestokastikkeen purkin pohjat sekä tölkki käyttövalmiita punaisia linssejä, joita pidän kuivakaapissa aina varalla. Vielä ripaus mausteita ja tölkki tomaattimurskaa sekä tikka vettä, jolla tomaatipurkki huuhdellaan. Näin viimeisetkin rippeet saa hyödynnettyä.

Tämä linssipasta ei ole aivan kaikista nopein valmistettava, sillä juju on hauduttaa kastiketta kaikessa rauhassa niin, että maut sulautuvat yhteen. Vaiva kuitenkin palkitaan, lupaan sen. 

linssikastike ja pastaa


Linssipasta - ohje


1 sipuli
1 keskikokoinen porkkana
2-3 vartta varsiselleriä
3 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
3 rkl tomaattipyreetä
2-3 rkl arrabiata-pestokastiketta
1 tl paprikajauhetta
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 tl (230 g) punaisia linssejä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 dl vettä
1/4 tl mustapippuria myllystä
(1 rkl balsamiviinietikkaa)

Tarjoiluun
keitettyä pastaa
vegaanista parmesaania

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi porkkana pienen pieneksi kuutioksi. Hienonna varsisellerit pieneksi.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Kuullota kasviksia kaikessa rauhassa, kunnes ne pehmenevät. Tähän kuluu aikaa ainakin 15 minuuttia.
  3. Lisää pannulle tomaattipyree, pestokastike ja paprikajauhe. Paista vielä pari minuuttia sekoitellen. 
  4. Lisää huuhdellut ja valutetut linssit sekä tomaattimurska. Huuhtele tomaattitökki vedellä ja lisää pannulle. Mausta suolalla ja sokerilla. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua hissukseen kannen alla noin 15 minuuttia.
  5. Keitä pasta reilusti suolalla maustetussa vedessä napakan kypsäksi. Valuta siivilässä.
  6. Tarkista linssikastikkeen maku. Lisää tarvittaessa balsamiviinietikkaa, suolaa tai sokeria. Mausta mustapippurilla.
  7. Tarjoa keitetyn pastan kera. Viimeistele linssipasta vegaanisella parmesaanilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...