maanantai 28. kesäkuuta 2021

Thaimaalainen vegesalaatti

larb
Thaimaalainen vegesalaatti on mahtavien makujen salaatti. Se yhdistää ihanalla tavalla tulista, makeaa, suolaista ja hapanta sekä yrttistä raikkautta. 

Inspiraationsa salaatti on saanut kaakkoisaasialaisesta larb-salaatista. Larb valmistetaan perinteisesti jauhelihasta ja tarjotaan usein rapeilta salaatin lehdiltä. Salaatti viimeistellään raakana paahdetulla riisillä. Tässä ohjeessa jauheliha on vaihdettu vegejauhikseen ja muutoinkin alkuperäistä ohjetta on peukaloitu hieman paremmin kotikeittiöön soveltuvaksi.

Salaatin juju on kastike, joka vie kielen mennessään. Limetin raikkaus ja chilin tulisuus yhdistyvät siinä kouluttavalla tavalla kalakastikkeen suolaisuuteen. Tiesithän muuten, että kalakastiketta on saatavana myös vegaanisena? No-fish sauce löytyy ainakin Vegekaupan valikoimasta.

Salaattipohjana on rapeaa jääsalaattia sekä roppakaupalla tuoreita yrttejä. Yrttien kanssa ei ole kovin nökönuukaa. Vaikka kolmea yrttiä ei keittiöstä löytyisikään ei hätää, kahdellakin pärjää. Mintun, korianterin ja thai-basilikan yhdistelmästä syntyy todellinen makujen sinfonia, mutta yhden niistä voi jättää pois maun liiemmin kärsimättä. Suosittelen lisäämään joko minttua tai thai-basilikaa korianterin kaveriksi, sillä ne raikastavat kokonaisuutta ihanasti.

Vegesalaatin voi tarjota sellaisenaan, mutta siitä saa ruokaisamman lisäämällä kylkeen keitettyä jasmiiniriisiä, joka imaiseen kastikkeen maut ihanasti itseensä.

larb


Thaimaalainen vegesalaatti - ohje


1 pkt (n. 280 g) vegejauhista (esim. Pouttu Muu)
1 rkl öljyä paistamiseen
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

Kastike

1 rkl rypsiöljyä
2 limetin mehu
2 rkl (vegaanista) kalakastiketta
2 rkl ruokosokeria
1 1/2 rkl sambal oelek -chilitahnaa
1/2 punasipuli hienonnettuna

Salaattiin

1 kerä jääsalaattia
1/2 punasipuli viipaloituna
1-2 ruukkua tuoreita yrttejä (korianteria, minttua ja thaibasilikaa)
2 dl cashewpähkinöitä

Lisäksi halutessasi
keitettyä jasmiiniriisiä
  1. Sekoita kastikkeen ainekset yhteen. Suikaloi tähteelle jäänyt punasipulin puolikas ja siirrä se syrjään odottamaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi.
  2. Paahda cashewpähkinät kuumalla kuivalla pannulla. Rouhi pähkinät karkeasti ja siirrä lautaselle jäähtymään. 
  3. Kuumenna öljy pannulla ja paista vegejauhis murumaiseksi seokseksi. Lisää hienonnettu valkosipulinkynsi ja paista vielä pari minuuttia. Sekoita joukkoon puolet kastikkeesta. Siirrä syrjään odottamaan.
  4. Valmista salaattipohja. Revi jääsalaatti paloiksi. Hienonna yrtit karkeasti veitsellä. Sekoita salaatinlehdet, yrtit ja suikaloitu punasipulin puolikas.
  5. Lusikoi salaattipohjan päälle riisiä (jos käytät) sekä vegejauhista. Viimeistele vegesalaatti paahdetuilla cashewpähkinöillä ja tähteelle jääneellä kastikkeella.

tiistai 22. kesäkuuta 2021

Maisemakahvilan raparperipiirakka (vegaaninen)

maisemakahvilan piirakka


Maisemakahvilan raparperipiirakka on klassikko, joka on leivottava ainakin kerran kesässä. Vegaaninen versio on vähintään yhtä maukas ja mehevä kuin alkuperäinenkin.

Maisemakahvilan raparperipiirakka on piirakoiden parhaimmistoa. Kyseessä on alkujaan hämeenkyröläisen kahvilanpitäjän Katariina Pylsyn ohje, jonka hän on antanut Kotilieden julkaistavaksi. Ohjeesta on monta versiota, oman piirakkani tarjoilen aina vegaanisena.

Suosikiksi nousseen leivonnaisen juju on mehevä pohja, pehmeä rahkatäyte ja rapea murupinta. Vaikka kerroksia on kolme, leivonta sujuu ihanan vaivattomasti, sillä muruseos syntyy jo pohjataikinaa tehdessä. Siirrä kolmasosa taikinasta syrjään ja lisää loppuosaan hieman rahkaa sekä tilkka kasvijuomaa. Vatkaimet ja vispaimet voi jättää leivontalaatikkoon, sillä taikinan ainekset vain sekoitetaan puuhaarukalla yhteen.

Rahkatäyte valmistuu vähintään yhtä helposti. Tarvitset soijarahkaa, sokeria, perunajauhoja ja ripauksen vaniljasokeria sekä lusikan ainesten sekoittamista varten. Päälle ripotellaan raparperinpalat ja pinta viimeistellään syrjään siirretyllä muruseoksella.

Tällä ohjeella valmistettuna piirakkaa valmistuu vuoallinen. Oma uunivuokani on 22x34 cm, mutta halkaisijaltaan 28-30 cm pyöreä piirakkavuoka käy leivontaan ihan yhtä hyvin. Jos tarjoilet piirakkaa isolle joukolle herkkusuita, on uuninpelti kätevin leivonta-alusta. Tuplaa ohjeen ainekset ja levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. 

Maisemakahvian raparperipiirakka hurmaa paitsi maullaan ja helppoudellaan, myös muunneltavuudellaan. Alkukesästä piirakkaa kannattaa leipoa raparperista, myöhemmin kesästä mustikoilla ja syksyllä herkutellaan tietysti piirakan omenaisella versiolla. Maisemakahvilan piirakka on varsin oiva sijoituskohde kesän ja alkusyksyn muhkealle sadolle.

Alkuperäinen taikinaohje maustetaan vaniljalla, omaan versiooni lisään myös ripauksen kardemummaa, joka sopii kardemumman makupariksi täydellisesti. Omenan kaveriksi voi kokeilla myös kanelia. 

Kun piirakka on nostettu uunista, malta vielä hetki. Parhaimmillaan maisemakahvilan raparperipiirakka on seuraavana päivänä. levättyään yön jääkaapissa. Ja kaveriksi kaadetaan vaniljakastiketta tai pyöräytetään pallo vaniljajäätelöä - tietty!

Onko maisemakahvilan raparperipiirakka sinulle tuttu? Alla ohje, jolla pääset herkkuhetkeen käsiksi.

maisemakahvilan piirakka


Maisemakahvilan raparperipiirakka (vegaaninen) - ohje


Pohja + muruseos

4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
125 g sulatettua margariinia

1 dl soijarahkaa (esim. Alpro Greek style)
2 rkl kaurajuomaa

Täyte

3 dl soijarahkaa
1 dl sokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
5 dl raparperia

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
  2. Paloittele raparperinvarret ja siirrä syrjään odottamaan.
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita joukkoon sulatettu margariini. Siirrä 1/3 taikinasta syrjään murupintaa varten. Sekoita tähteelle jääneeseen taikinaan 1 dl soijarahkaa ja 2 rkl kaurajuomaa. 
  4. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (n. 22 x 34 cm).
  5. Tee täyte. Sekoita soijarahka, sokerit ja perunajauhot keskenään. Levitä täyte piirakkapohjan päälle. Lisää raparperinpalat ja murustele päälle muruseos.
  6. Paista maisemakahvilan raparperipiirakka uunin alatasolla noin 45 minuuttia.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Fattoush-salaatti

fattoush-salaatti


Fattoush on italialaisen panzanellan libanonilainen serkku. Rapeiden krutonkien sijaan salaatin keskeisenä raaka-aineena loistavat rapsakat pitaleipäkolmiot.

Fattoush on Lähi-idän keittiöstä tuttu salaatti ja erityisen ihanaa hellepäivän ruokaa. Pitaleipäpalat ja sumakki ovat salaatin tärkeimpiä raaka-aineita, muita aineksia voi vaihdella sesongin ja maun mukaan. 

Oma versioni on saanut inspiraationsa Bella Tablen julkaisemasta reseptistä, jossa loistavat tuoreet yrtit, raikkaat kesäkasvikset sekä jogurttinen kastike. Murustelin joukkoon myös fetajuustoa, joka erityisesti hellepäivinä tuo salaattiin herkullista suolaisuutta.

Fetajuusto tekee salaatista myös mukavan ruokaisan, jolloin se käy vaikka sellaisenaan kokonaisesta ateriasta. Perinteisesti fattoush kuitenkin tarjotaan lisukkeenta tai osana meze-pöytää. Salaatin kaveriksi sopivatkin loistavasti esimerkiksi rapeat falafelit.

Happaman makuista sumakkia löytyy paitsi maustekaupoista, myös hyvin varustettujen ruokakauppojen maustehyllystä. Omani ostan Hakaniemen hallin pienestä ja sympaattisesta maustekaupasta. Jos et saa sumakkia käsiisi, älä jätä salaattia valmistamatta. Lisää kastikkeeseen reilusti sitruunamehua, jolloin salaatin makuprofiili säilyy riittävän happamana.

fattoush-salaatti


Fattoush-salaatti  - ohje


2 pitaleipää
500 g kirsikkatomaatteja
1 kurkku
1 nippu kevätsipulia
1 nippu retiisiä
1 pieni ruukku tuoretta minttua
1 pieni ruukku tuoretta lehtipersiljaa
1 dl paksua gurttia
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 pkt (n. 200 g) fetajuustoa
2 rkl sumakkia
  1. Paahda pitaleivät leivänpaahtimessa tai uunissa. Jäähdytä ja leikkaa kolmioiksi.
  2. Puolita kirsikkatomaatit. Halkaise kurkku ja kaavi vetinen sisus lusikalla. Leikkaa kurkku kuutioiksi. Leikkaa retiisit ohuiksi viipaleiksi. Hienonna kevätsipulit ja yrtit. 
  3. Sekoita kasvikset, yrtit, pitaleivät ja gurtti. 
  4. Sekoita keskenään oliiviöljy, sitruunamehu, punaviinietikka ja hienonnettu valkosipulinkynsi. Sekoita salaatin joukkoon. Murustele joukkoon myös fetajuusto.
  5. Viimeistele fattoush sumakilla ja tarjoa ateriana sellaisenaan tai vaikkapa falafelien lisukkeena.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Hummusplatter eli hummuslautanen

hummuslautanen



Hummuspaltter on rentoa sormisyötävää. Kasaa pehmeän hummuksen päälle paistettuja kasviksia ja rapeita kikherneitä. Nauti nachojen kera! 

Hummusplatter on vastaus, kun mieli halajaa samaan aikaan jotain tavallista parempaa, mutta silti raikasta ja ruokaisaa. 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan hummusplatter pitää sisällälän hummusta, joka päällystetään yltäkylläisesti erilaisilla höysteillä: paistetuilla kasviksilla, rapeilla kikherneillä ja makeilla kirsikkatomaateilla. Koko komeus nautitaan itse tehtyjen (tai laiskana päivänä kaupasta valmiina ostettujen) nachojen kera. 

Rapeat nachot on helppo ja nopea valmistaa itse. Ne voi tehdä tortillaletuista, pitaleivistä tai vastikään markkinoille tulleesta ruotsalaisesta ohutleivästä eli Libabrödistä. Leivät (tai tortillaletut) saksitaan mieluisan kokoisiksi paloiksi ja paistetaan pannulla tai vaikkapa uunissa rapsakoiksi. Pintaan ripaus suolaa ja valmista tuli! Ole kuitenkin tarkkana: paista nachot väljästi yhdessä kerroksessa siten, että jokainen leipäpala on kokonaan kosketuksissa joko kuuman uuninpellin tai paistinpannun kanssa. Näin ne rapeutuvat herkullisiksi.

Sormin syötävä hummusplatter on mitä mainiointa illanistujaisten ruokaa, mutta sopii mainiosti myös leppoisalle viikonloppubrunssille tai tavallisen arki-illan herkutteluun. Valmistus saattaa vaikuttaa vaivalloiselta, mutta koko annos valmistuu alta puolen tunnin.

Valmistusta nopeuttaa, kun vetelee mutkia reilusti suoraksi: osta hummus valmiina ja turvaudu tarvittaessa myös kaupan valmisnacoihin. Kasviksia kannattaa kuullottaa vain sen verran, että ne hieman pehmenevät, mutta säilyttävät edelleen mukavan rapsakan purutuntuman. Makeat kirsikkatomaatit ja tuore lehtipersilja kruunaavat annoksen mukavan raikkaaksi.

hummussalaatti


Hummusplatter eli hummuslautanen  - ohje


1 pkt (225 g) hummusta
1 rs (250 g) kirsikkatomaatteja kuutioituna
1/2 ruukkua lehtipersiljaa hienonnettuna

Paistetut kasvikset

1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 punainen paprika
öljyä paistamiseen
1/2 tl suolaa
1/2 tl valkosipulijauhetta

Paistetut kikherneet

1 tlk (230 g) kikherneitä
öljyä paistamiseen
1/4 tl suolaa
1/2 tl jauhettua juustokuminaa
1/4 tl chilijauhetta

Itse tehdyt nachot

1 Libabröd (tai esim. 2 pitaleipää tai tortillalettua)
öljyä paistamiseen
1/4 tl suolaa

  1. Paloittele kesäkurpitsa ja paprika pienehköiksi kuutioiksi. Kuumenna öljy pannulla. Paista kasviksia noin 5 minuuttia, kunnes kasvikset hieman pehmenevät, mutta niissä on edelleen purutuntumaa. Mausta maun mukaan suolalla ja valkosipulijauheella. Siirrä syrjään odottamaan
  2. Huuhtele ja valuta kikherneet siivilässä. Lisää pannulle tarvittaessa tilkka öljyä. Paista kikherneet rapeaksi. Tähän menee muutama minuutti. Lisää mausteet ja paista vielä minuutin verran. Siirrä syrjään odottamaan.
  3. Leikkaa Libabröd (tai pitaleivät) nachon kokoisiksi paloiksi. Kuumenna pannulla tilkka öljyä. Paista leipäpalat rapeiksi muutamassa erässä. Mausta ripauksella suolaa. 
  4. Kokoa hummusplatter: Levitä hummus laakealle vadille. Lusikoi päälle paistetut kasvikset, rapeat kikherneet ja kuutioidut kirsikkatomaatit. Viimeistele hienonnetulla lehtipersiljalla. Tarjoa hummusplatter itse tehtyjen nachojen kera. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...