sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Parsauunipasta

parsapasta


Parsauunipasta on aivan tolkuttoman hyvä arkiruoka, joka tuo kevään kielelle. Se valmistuu näppärästi yhdessä vuoassa ja saa makunystyrät onnesta sykkyrälle.

Parsauunipasta on loppukevään ihanimpia ruokia. Kermainen, sitruunan raikastama kastike, paahtuneet parsat ja makoisaksi muhineet pikkutomsut muodostavat nauhapastan kanssa verrattoman makuliiton. Ainekset ovat yksinkertaiset, mutta lopputulos on enemmän kuin osiensa summa.

Nappasin ohjeeseen vinkkiä Maku-lehdestä. Tykästyin sekä raaka-aineisiin että valmistustapaan. Ainekset ladottiin vuokaan ja annettiin uunin hoitaa työt. Ja valmista tuli puolessa tunnissa. Tosin hetki kannattaa malttaa, sillä parsauunipasta osoittautui parhaaksi, kun sen antoi huilata muutaman minuutin ennen syömistä. 

Mies kaipasi pinnalle pinjansiemeniä, ja tokihan niitä voi annokseen lisätä mikäli niin mielii. Jos olet parsan ystävä, suosittelen kurkkaaman blogin arkistosta myös ohjeen paistettuun parsaan tortelliinien kera.

parsapasta


Parsauunipasta - ohje


250 g spagettia
2 rkl oliiviöljyä
1 nippu (500 g) vihreää tankoparsaa
2 salottisipulia (tai kevätsipulia)
2 1/2 dl kaurakermaa
2 dl vettä
1 rkl kasvisfondia (tai yksi kasvisliemikuutio)
1 tl suolaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
1/2 tl mustapippuria
250 g (keltaisia) kirsikkatomaatteja 
100 g parmesaanijuustoa raastettuna
  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 
  2. Lorauta uunivuoan pohjalle öljyä. Lisää spagetti ja pyöräytä öljyssä.
  3. Mittaa kaurakerma ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää fondi, hunaja, sitruunamehu, suola ja mustapippuri. Kaada kermaseos vuokaan pastojen päälle. Lisää päälle raastettu parmesaanijuusto.
  4. Kuori ja hienonna salottisipulit. Napsauta parsoista kova, puumainen varrenosa pois. Paloittele varret kolmesta neljään osaan. 
  5. Lisää parsat, salottisipulit ja tomaatit vuokaan pastan ja juuston päälle. Kypsennä uunissa 20-30 minuuttia. Anna parsauunipastan vetäytyä n. 5 minuuttia ennen tarjoilua. 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaaa hyvälle, mutta laitetaanko pasta paketista pellille vai keitetäänkö se ensin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raakana riittävän suureen vuokaan. Pasta kypsyy uunissa, kun nesteen määrä on ohjeen mukainen :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...